Alondra

Istuin hotellin aamupalapöydässä punahiuksisen Trudyn kanssa. Olimme aivan poikki eilisen tiukasta aikataulusta, josta ei löytynyt ripaustakaan armoa. Toki tämä oli täysin odotettavissa Amandan päästessä kapuloihin. Nainen kulki aina kisapäivät laput silmillä ja päästä varpaisiin stressissä. Ei hän sitä tahallaan tehnyt, mutta teki kuitenkin. Tämän hullun hyppyytyksen nainen pyrki korvaamaan sitten alkajaisiksi sillä, että kustansi minulle ja Trudylle tänään aamupalan. Kisaratsastajat yöpyvät hotellissa, mutta me Trudyn kanssa ollaan majoituttu yhdessä hevosrekan yöpymistiloissa koko viikonlopun, mikä käy minulle ihan hyvin. "Mikä on tämän päivän suunnitelma?" Trudy kysäisi ja siemaisi mustaa kahviaan. "Tän päivän starttinumerot on inhimillisempiä verrattuna eiliseen. Tossa GP:ssä vaan toki vähän tiukkaa, kun Amanda starttaa viidellä eri hevosella. Siinäkin tosin välissä yks, että ei oo sellasta sekoilua kun eilen, että saman tien loikataan hevosen selästä toiseen", mumisin kroisantti puoliksi suupielestä ulos pyrkien. "Eli syödään tässä rauhassa ja sen jälkeen voitas lähtee valmistelee tän päivän ratsuja lääkärintarkastukseen".

Kello kymmenen pääsimme hitaasti, mutta varmasti näyttämään tämän päivän suorittajat eläinlääkärille. Kilpailevia hevosia oli tänään 15 yksilöä, jotka kaikki läpäisivät tarkastuksen. Toiset olivat hieman vaikeampia käsitellä kuin toiset, luonnollisesti, mutta kohtalaisen rivakkaan tahtiin saimme omaltaosaltamme kaikki ratsut pyöräytettyä lääkärin edessä. "Otatko tän? Mun pitää vielä käydä selvittämässä noita starttimaksuja, kun siellä oli jotain ongelmaa", Amanda sanoi ja tarjosi samalla ruunikon oldenburgori Artun ohjia minulle. Kuljetin orin saman tien omaan karsinaansa ja riisuin siltä suitset päästä. Superkiltti ori jäi vain paikoilleen tapittamaan. Se laski päänsä heiniensä puoleen vasta sitten, kun olin valunut ulos sen vuokrakämpästä. "Näillä näkymin aikataulut ok. Eka luokka alkaa puol kaks. Kello on nyt kakstoista. Mun mielestä voitas alkaa laittaa jo hevosia valmiiks. Puppe, Rohmu, Siiri, Henna ja Rinaldo lähtee ekaan luokkaan. Helga lupas tulla jeesii tähän kohta", Trudy palpatti pitkän tovin juttuaan, johon minä vain kilttinä poikana nyökkäsin ja aloin sitten hommiin.

Kahdet ensimmäiset intermediate-luokat oli saatu vedettyä läpi. Olimme Trudyn kanssa jälleen kerran lyömätön tiimi, mitä tuli aikatauluttamiseen. Hevoset olivat juuri oikeaan aikaan valmiina, mikä olikin kokonaan meidän vastuulla. Ihan kaikkialle emme mekään ehtineet, minkä vuoksi jouduimme kaikki viisi vähän sumplimaan ja tekemään yhteistyötä selviytyäksemme kunniakkaasti tämänkin päivän rumbasta. Ensimmäisestä luokasta ei kukaan päässyt finaaliin, mutta Amanda sijoittui Pupella kuudenneksi. Toisessa luokassa huollon lisäksi pelasi myös ratsastajien ja hevosten yhteistyö, minkä tuloksena oli Helgan kakkossija Letun kanssa ja heti perään kolmossija Amandalle ja Tinalle. Seuraaviin tämän kokoisiin jättimäisiin kisaviikonloppuihin vaadin kyllä, että porukkaa lähtee enemmän mukaan. Olihan meitä eilen toki varsinaisen kisaporukan lisäksi myös kaksi muuta ihmistä, jotka hoitivat nuorten hevosten esittämisen laatuarvostelussa. He toki olivat startanneet jo tänään aikaisin aamulla ja lähteneet kohti kotia. Samaan syssyyn he olivat napanneet myös eilen karsiutuneet yksilöt, jotka eivät sunnuntain finaaliin päässeet. Mutta ei heitä nyt ollut paikalla auttamassa. Hikihatussa saimme siis siirtyä Grand Prix -luokan pariin.

"Kiitos samoin! Onneksi olkoon! Oli muuten upeaa nähdä Visconti pitkästä aikaa livenä ja näin hieno suoritus vielä. Mä en malta itse oottaa, että sen tuo jälkeläinen Vento d'Amore pääsee starttaamaan isompia kilpailuja", Amanda hehkutti aitoa innostustaan ja ylpeyttään päivän viimeisen luokan palkintojenjaon jälkeen kasvattinsa Visconti von Larkin ranskalaiselle omistajattarelle. Grand Prix -luokasta Amandan ratsastamasta viidestä hevosesta finaaliin pääsi toiselle sijalle sijoittunut Arttu ja tuo Amandan ylpeydenaihe Visconti kvaalautui myös finaaliin.

"Olisko tää päivä kohta tässä?" Trudy parahti. "Mun puolesta melkeen vois. Pakkohan nää ratsut on hoitaa yöpuulle, mutta sen jälkeen mä oon ihan valmis nukkumaan", vastasin napatessani harjapakin ja teljetessäni itseni tuon pakin omistavan hevosen karsinaan. "Mä aion saada sen Noahin vaikka väkisin mukaan siihen dinnerille puolentoista tunnin päästä", Helga mumahti. "Se ei tuu olee helppoa", Trudy naurahti epäuskoisesti. "Noah on nii hemmetin hankala välillä. Nytkin se on ollu huonolla päällä, kun eilinen meni niin loisteliaasti ja tänään kehnommin. Siis jos sijotuksia kattoo", Helga pohti. "Ehkä mä saan sen sinne edes hetkeksi." "Minä autan! Mennää ettimään se velikulta", Amanda huikkasi ja viittoi Helgan mukaansa. "Suuret kiitokset Pete ja Trudy. Mä korvaan tän teille vielä suuresti!" nainen huudahti vielä peräämme ennen kuin katosi Helgan kanssa kymmenien karsinoiden lomaan.

”Selvä eli homma on nyt niin, että ekassa luokassa meillä ei sinänsä ole hätää, kun Helga ei siinä starttaa. Kakkosessahan on vaan Helga, joten voidaan siinä hetkeks vetää henkeä ja järjestäytyä prixiä varten. Suurimmaks ongelmaks meille tulee toi päivän vika luokka”, minä pidin tapani mukaan monologia viidelle ihmiselle, joista melkein jokainen tuntui keskittyvä aivan muihin asioihin. Ainoastaan Helga oli pelkkänä korvana niin kuin aina. Veljeni Noah oli oma lukunsa, mutta hänen käyttäytymisestään en ärsyyntynyt tietäen miehen kuitenkin pelastavan tilanteen kuin tilanteen kiperän paikan sattuessa. Näin hän oli aina tämän reippaan neljänkymmenen vuoden aikana tehnyt.

”Eli mä verryttelen Wildan, että se on sulle sitten valmiina?” Helga varmisti. ”Just näin. Periaatteessa mulla ei oo muuta mahdollisuutta, kun antaa Neela saman tien radan jälkeen Trudylle ja kirjaimellisesti juosta sitten sun ja Wildan luo”, pohdiskelin siinä kilpailijanumerolappua kädessä pyöritellessäni. ”Kolmosessa meillä kolmella numerot 1, 2 ja 3. Sitten Helgalla 10 ja mulla 11. Sitten vaan Trudy ja Pete pitää huolen, että on ottamassa heti vastaan hepat meiltä, jotta päästään verkkailemaan ja valmistelemaan Helgan kanssa Noppa ja Kaapo.” Noah kääntyi katsomaan minua. ”Meillä ei oo mitään hätää Mandi. Turha stressata, kaikki menee hyvin”, mies rauhoitteli minua niin kuin aina. Sisälläni tuntui kuin suoleni olisivat kietoutuneet yhdeksi suureksi nipuksi. Päässäni pyöri ajatukset totaalisesta katastrofista eikä se ollut ottaa laantuakseen sitten laisinkaan.

Seuraava päivä valkeni vihdoin ja viimein. Olin pitkään pyörinyt sängyssäni hyrrän lailla ennen kuin olin nukahtanut. En tiedä kuinka kauan ehdin sikeitä vetää. Ehkä kolme tuntia vaiko neljä. Olo oli kuitenkin virkeä ja adrenaliini virtasi bensan lailla suonissani. Olin valmis ensimmäiseen Dressage Mastersin kisapäivään. Koko aamun olin juossut pää kolmantena jalkana edestakaisin niin rivakkaan tahtiin, että Noahin oli korotettava ääntään, jotta sai minut keskittymään olennaiseen. ”Miks ihmeessä Mandin pitää aina startata kymmenellä miljoonalla hevosella ja aiheuttaa itelleen tollanen järkyttävä kohtaus?” Pete kysyi lähinnä itsekseen, vaikka kysymys kyllä kantautui korviini. ”Koska oon sekasin”, vastasin. ”Trudy ala tulla jo! Nyt me lähetään!!” karjahdin jo melkein ennen kuin olin edellistä lausettani saanut sanottua. ”Mandi, Trudy on jo tallialueella”, Noah sanoi syvään huokaisten sulkiessaan toppaliivinsä vetoketjun ja astuessaan hotellihuoneen ovesta ulos. ”Koitahan ite saada hilattua ittes pelipaikoille!” mies huudahti vielä peräänsä lähinnä minulle. Tai siis vain minulle. Muut olivat täysin järjissään ja tietoisia ympäristöstään.

Ensimmäinen luokka Vaativa B oli jo hyvässä vauhdissa. Olin saanut meistä ensimmäisenä Neelan kanssa radan suoritettua. Tämän jälkeen tapahtunut kriittinen hevostenvaihto oli sujunut jota kuinkin hyvin. Helga oli lämmitellyt Wildan perusteellisesti käsihevosalueella sekä myöskin päässyt piipahtamaan tamman selässä varsinaisella verryttelyalueellakin. Onneksi olin tähän luokkaan valinnut hevoset sen mukaan, miten minulla itselläni iskee kemiat niiden kanssa yhteen. Vaikka en ollut Wildaa saanut oikeastaan yhtään ratsastettu ennen radalle menoa, ja aluksi minusta tuntui siltä, että lämmittelin hevosta siinä radalle astuessani, meillä meni hyvin. Helga oli tehnyt hienoa työtä, minkä vuoksi hän olikin vasen käteni heti oikean käteni Noahin jälkeen. Kun Wildan kanssa oli rata suoritettu, oli tämän luokan vaikein osuus päättynyt. Seuraavat starttini olivat numeroilla 14 ja 20, joten minulla oli hyvin aikaa ratsastaa molemmat hevoset, Elsi ja Netta, ennen kilpasuoritusta.

”Mitä mä sanoin! Sulla ja Opalla meni helvetin hyvin”, Helga hihkaisi innoissaan ja halasi avomiestään, joka introverttiin tapaansa hieman vetäytyi kauemmas ja vastasi sen jälkeen halaukseen vähän nihkeästi. Noah oli kuitenkin iloinen ja ymmärtäväinen Helga tiesi kuinka vähäsanainen ja käytökseltään toisinaan jopa estynyt Noah saattoi jännittävissä tilanteissa olla. ”Ja Mandi kolmas, aivan mahtavaa!” nainen jatkoi. Helga ei kauaa siinä ehtinyt pyöriä, kunnes lähti Trudyn luo, joka oli laittamassa voinväristä Aatuamme kisakuntoon. Helga ja Aatu starttaisivat nimittäin ainoana meidän tiimistä seuraavassa Vaativa A –luokassa.

Päiväni sen kuin parani Helgan sijoittuessa kolmanneksi Aatun kanssa. Viimeistään sen jälkeen, kun kuulin Noahin voittaneen myös PSG-luokan, oli minun pakkoa istahtaa hetkeksi alas. Kaikki se jännitys purkautui yhdellä kerralla valtavan hyökyaallon lailla. Trudy oli jo tekemässä jotain ensiapupistettä viereeni ja ehdotti jalkojenkin nostamista kattoon. ”Ei tässä nyt ihan sellaista hätää ole. Kaikki hyvin”, naurahdin vähän vaikeana. Kauaa en siinä ehtinyt aloillani olla, kun minun piti jo kiiruhtaa palkintojenjakoon Kaapon kanssa. Olihan tässä kuuden sakissa Helgakin Gitan kera. Uskomatonta!

Siirryimme palkintojenjaosta melko ripeästi takaisin karsinoille hevostemme kanssa. ”Mitä ihmettä Noah?! Ja vielä Unnan kanssa veit voiton”, minä parahdin vielä toistamiseen saadessani Kaapon annettua Petelle. ”Vähän uskomaton olo itellänikin. Mut en mä nyt tiedä miten niin ”vielä Unnan kanssa”, koska meil on tamman kans menny uskomattoman hyvin viime aikoina. Sil on vaan herkän naarasotuksen mieli, jota pitää osata käsitellä”, Noah virnisti ja ojensi Trudylle Unnan ohjat. Trudy nappasi upeaan tummaan voittoloimeen puetun Unnan itselleen ja vei sen omaan karsinaansa. ”Okei nää kekkerit on jo nyt ylittäny mun odotukset, mutta ei mitään huomenna uus päivä”, totesin puhelintani räplätessä, koska nyt minulla oli vihdoin aikaa tutustua kunnolla siihen kuinka hevoseni olivat pärjänneet aamupäivän kouluvarsojen ja nuorten kouluhevosten katselmuksessa. ”Saadaanko me taas kestää sun heikkoa päätäs samalla tavalla huomennakin?” Noah kysyi tietäen jo vastaukseni. Todennäköisesti kyllä saavat.

(Voit myös halutessasi lukea tarinassa linkitettyjen hevosten sivuilta niiden omakohtaiset tekstit tapahtumasta!)