27.06.2015 - Kouluvalmennus
Tukala hikinoro valui pitkin molempia ohimoitani. Aurinko paahtoi täydellä teholla, paita liimautui selkään kiinni ja kentän hiekka pöllysi silmiin. Muutamat ahkerat tytöt kastelivat aika ajoin kenttää, mutta silti se tuuppasi pöllyämään jonkin verran. Olin alkulämmitellyt Vatin ja se tuntui hyvältä niin kuin yleensäkin. Hevonen oli lämmitelty raviavoilla ja -suluilla sekä vastataivutuksilla sekä volteilla. Tein myös pienen pätkän PSG-raviohjelmastamme: avotaivutus, voltti, sulkutaivutus pituushalkaisijalle. Vatti teki työtä käskettyään ja taipui rehellisesti ihan koko kropastaan eikä vain kaulastaan. Volttikin oli tasapainoinen eikä ori kipannut itseään sisäänpäin niin kuin se välillä tuuppaa tekemään. Välikäyntien jälkeen jatkoin sulkuväistöillä. Vatin takaosa jäi hieman jäljestä eikä liikkunut tarpeeksi sivulle, joten sain pari kertaa kutkutella hevosta pohkeella hieman taaempaa. Aika nopeasti ori nappasi takaosansakin mukaan ja esitti sulkuväistöt esimerkillisesti molempiin suuntiin. Nostin vaikeusastetta hieman ja tein siksaksulkua pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle ja siitä takaisin uralle. Taivutuksen vaihto jäi pari kertaa liian pitkäksi, mutta paketti oli kasassa alta aikayksikön kunhan minä vain muistin pitää ohjat kädessä ja pohkeen aktiivisena. Olin erittäin ylpeä ratsustani, joka puhisi keskittyneenä kaula hiestä märkänä. Loppuun teimme vielä muutamat puolipiruetit ohjelmamme linjoilla: kulmasta ulos lävistäjälle, puolipiruetti, kulma vastalaukassa ja lyhyen sivun keskellä laukanvaihto. Ensimmäisellä kerralla sain hieman normaalia napakammin käyttää pohjetta, jotta piruetti pyörisi tarpeeksi aktiivisesti ja hevonen nostaisi rehellisesti ne jalkansa sieltä maasta. Laukoissa ei ollut mitään hämminkiä ja vaihtokin tapahtui joka kerralla nätisti. Nämä päivät ovat niitä, jolloin voi vain hymyillä. Kaikki meni niin nappiin kuin voi vain ikinä mennä!

16.06.2015 - Ei haittaa, vaikka portit jäävät auki
Tämä päivä oli kyllä jo heti aamutuimaan aivan kaamea. Työpäiväni alkoi kukonlaulun aikaan ja olin jo kuudelta heittelemässä aamuheiniä toinen toistaan kärsimättömälle elukalle. Siinä puolinukuksissa sitten lähdin aamuheinien jälkeen viemään hevosia ulos parin muun työntekijän kanssa. Pitäisi varmaankin kirjoittaa jokin lappu tarhojen aitaan, että muistathan sulkea portin tällaisia päiviä varten, kun kaikki hoksottimet eivät ole riittävän tarkkana. Minä tosiaan olin vienyt Vatin ja sen parhaan kaverin Letun tarhaan ja hyväuskoisena luullut, että oripojat pysyvät tarhassa, vaikka ovi jätetään sepposen selälleen. Ei aikaakaan kun tallille päin kävellessäni takaani alkoi kuulua ihmeellistä kuminaa ja muutamassa sekunnissa ohitseni pyyhälsi ensin tumma ja sen jälkeen vaalea otus. Jäin siihen suu ammolleen seisoskelemaan ennen kuin karjahdin kauempana olevalle hepulle, että hevoset on irti. Molemmat orit ottivat ilon irti vapaudesta. Vatti paimensi kolmea varisparkaa kummallisesti pöristen ja Lettu veti mahtavaa liitoravia pitkin tallin pihaa ja vilkuili sivusilmällä kauempana olevia tammoja. Neidit möllöttivät vieretysten aidan luona ja pällistelivät kummastuneena revitteleviä poikia. Tulihan siinä muutamat kirosanat suusta päästettyä juostessani lähemmäs tallirakennusta, jossa pojat melskasivat. Lettu on yleensä helppo saada kiinni ja niin se oli tälläkin kertaa. Vatti taas on aivan omaa luokkaansa. Se taliaivo juoksi edes takaisin kaiken liikkuvan perässä. Taisi se pari kertaa jopa mukiloida lentävän oksankin. Tarkasti se kuitenkin piti vahtia ympäristöstään, ettei se vahingossakaan juossut päin kiinniottajaa. Lettu alkoi närkästyä tyhjänpanttina seisoskeluun ja komentelikin kaikkia inisemällä kovaan ääneen. Kun paikalle oli hälytetty kaikki töissä olevat ihmiset, saatiin Vatti viimein piiritettyä ja napattua narun päähän. Minä pidin suuni kiinni, kun ihmiset ihmettelivät miten kummassa ne olivat päässeet tarhasta. Jotta salaisuuteni tosiaan pysyisi vain omassa pienessä pääkopassani, lupauduin viemään molemmat orit takaisin tarhaansa ja tällä kertaa sulkisin sen saamarin oven.

04.06.2015 - Metsälenkki sateessa
Paksut pilviharsot olivat peittäneet taivaan lähes kokonaan. Niiden tumma väri enteili varmasti sadetta. Ruunikko ori tepsutteli allani erittäin nätisti. Mietinkin aika ajoin, että mikä ihme Vattiin oli iskenyt. Kevätmasennusko? Ori ei ollut jatkuvasti tutkiskelemassa ympäristöään tai juoksemassa liikkuvien asioiden perässä. Olikohan tämä maastoreitti jo liian tuttu sille? No, vaikka hevonen vaikutti hieman omituiselta, olin toisaalta ihan tyytyväinen siihen, ettei minun tarvinnut keskittyä ratsastamiseen vaan saatoin ihailla maisemiakin. Sade alkoi hiljalleen valua alas taivaalta. Aluksi pisarat olivat varsin pieniä eikä niiden kosketusta edes huomannut. Pari minuuttia kesti, kunnes pisarat olivat jo sen verran suuria, että osuessaan Vatin karvapeitteeseen muuttui se hieman tummemmaksi. Oikeastaan minua ei edes sade haitannut. Vatti alkoi hiljalleen kohotella katsettaan. Se selvästi virkistyi pienestä sateesta ja sai hieman enemmän puhtia menoonsa. Rapsuttelin orin kaulaa ja juttelin sille kaikenlaisia kivoja juttuja, jotta se ei sulkeutuisi siihen omaan sekoilumoodiinsa, jonka jälkeen saisin heittää hyvästit maisemien ihailulle. Sade oli kastellut Vatin kaulan jo niin, että se oli tummunut lähes kokonaan. Eteemme avautui pitkä suora, jossa olisi aivan hyvin voinut ottaa muutaman spurtin. Vatti ei kuitenkaan näyttänyt minkäänlaisia innostumisen merkkejä, joten tyydyin vain ravaamaan ojanpientaretta pitkin. Ori oli viime aikoina tuntunut erittäin hyvältä selästä käsin. Voi olla, että minä olen itse oppinut kuinka Vatin saa toimimaan parhaiten. Hevonen muutti Alondraan vajaa kolme kuukautta sitten ja kotiutunut erittäin hienosti. Se on tosiaan paljon mukavempi luonteeltaan kuin samaiselta kasvattajalta hankittu Teufelskönig. Olin oikeastaan aivan pihkassa Vattiin vaikka ostotilanteessa se oli nimenomaan juuri toisin päin. Ajatukseni katkesivat nopeasti, kun taivas alkoi jyristä ja Vatti alkoi hieman jännittää. Rajuilma nousi todella nopeasti ja ei aikaakaan, kun puut olivat pelottavan epävakaita, pensaat kahisivat ja risut lentelivät. Kerran Vatti oli pistää koko homman leikiksi, kun oksa lensi sen ohitse. En vain ymmärrä, mikä ihme ajovietti hevosella oli liikkuviin asioihin. Yleensä hevoset lähtevät lenteleviä oksia karkuun, mutta tämä kaheli juoksee sen perään. Käänsin Vatin pienelle polulle kävelemään. Sitä pitkin pääsimme nopeasti tallipihalle ja juuri ennen kuin ukonilma todella alkoi, astuimme tallin lämpöön.

25.05.2015 - Hätäinen ostopäätös kannatti(ko?)
Minun ei tosiaankaan ollut tarkoitus hankkia lisää hevosvahvistusta suureen sekopäiseen laumaani. En siis osaa sanoa, miten ihmeessä päädyin Wurzburgiin, jossa oli myynnissä kaksi aivan superupeaa nelijalkaista: Watteherz ja Teufelskönig. Homma lähti käsistä jo heti alkumetreillä. Eksyin kouluhevosia myyvälle nettisivustolle ja tappaakseni aikaa ajattelin vilkaista myytäviä elukoita. Ajattelin, että eihän siitä nyt mitään pahaa voisi syntyä, päinvastoin aika kuluisi nopeammin ja pääsisin ruokkimaan hevoset. Kaksi sivua kerkesin selata läpi, kun bongasin Claus Bertramin ilmoituksen kahdesta reininhevosesta. Molemmat olivat varsin mukavista vanhemmista ja varsinkin Grand Prix tason Teufelskönig oli vertaistansa vailla, niin upeannäköinen ja suurikokoinen. Yksi puhelu ja minä istuin autossa matkalla Main-joen varrella sijaitsevaan Wurzburgiin. Saapuessani perille en ollut enää pysyä pöksyissäni, kun halusin niin kovasti nähdä parivaljakon. Rakastuin heti. Molemmat hevoset olivat laittoman hyvännäköisiä ja vaikkakin se tummempi kaveri oli aikamoinen mököttäjä, koeratsastuksen jälkeen en jahkaillut enempää vaan ilmoitin ottavani molemmat mukaani. Ei muuta kun nimi paperiin, hevoset autoon ja nokka kohti Füssenia. Tosin autossa mieleni vaihtui kuin tuuliviiri. Välillä sopersin suu vaahdossa vieressä istuvalle tutulleni, kuinka hyvät kaupat tein ja kuinka upeat kouluponit sain. Parin minuutin päästä haukuin itseni alimpaan helvettiin ja sätin, miten voinkaan tehdä näin harkitsemattomia päätöksiä. Matka tosiaan kesti vähän reilu kolme tuntia. Nopeamminkin olisimme voineet ehtiä, mutta oripojat remusivat puolessa välissä matkaa niin paljon, että ne oli pakko päästää jaloittelemaan tai auto olisi ojassa. Kotiuduttuamme molemmat orit tekivät lyhyen esiintymisen tallipihassa ja sai kyllä kaikkien ulkona heiluvien karvakorvien jakamattoman huomion. Pihan täytti hevosten äänekäs hirnuminen ja epämääräinen mölinä. Upeat, uutuuttaan kiiltävät hevoset olivat saapuneet monen kymmenen hevoslauman jatkeeksi. Minulle käy vielä kalpaten tämän hevoskatraan kanssa.