Watteherz


© Gestüt Hämelschenburg
Virallinen nimi Watteherz "Vatti" Rekisterinumero VH15-230-0018
Rotu, sukupuoli reininhevonen, ori Väri, säkäkorkeus mustanruunikko, 168 cm
Syntymäaika, ikä 05.05.2015, 10v. Ikääntyminen 3v. 05.06.2014, 6v. 26.06.2014, ikääntyy 3 kk = 1 vv
Kasvattaja Claus Bertram evm Omistaja Alondra, VRL-10878
Painotus koulupainotus Koulutustaso Prix St. Georges
  • Kantakirjattu II -palkinnolla tammikuun tilaisuudessa 2016: 19 + 17 + 20 + 20 = 76p
  • VSN World Champion -arvonimi myönnetty 27.04.2016

Usein tuntuu, että aivoja jaettaessa Vatti jäi ilman. Hevonen ei totisestikaan mieti tekojensa seuraksia eikä oikeastaan edes välitä, mitä tulevan pitää. Uhkarohkeaa ja aina niin positiivista Vattia on siis koko ajan pidettävä silmällä, ettei se tee jotakin sellaista, jossa se satuttaa itsensä tai muita. Vaikka aivoton Vatti onkin, osaa se olla äärimmäisen hellyyttävä kaksijalkaisille. Hevonen tulisi vaikka syliin, jos se vain mahtuisi. Hoitaja astuu karsinaan yleensä epämääräisen hörinäsekamelskan saattelemana ja saa kimppuunsa veikeän hevosorin, joka kiehnää ympärillä kuin koiranpentu konsanaan. Vatti rakastaa yli kaiken ihmisten huomionosoituksia, minkä vuoksi harjaus ja muu puunaus on orin mieleen. Se seisoo paikoillaan niin kauan kuin on tarve ja nauttii hoitotuokiosta täysin rinnoin. Talutuksen aikana oria saa muistuttaa menosuunnasta useaan otteeseen. Mikäli Vatti löytää jotakin kiinnostavaa läheltä tai kaukaa, se pyrkii rynnimään asian luo mahdollisimman nopeasti. Taluttajan on siis syytä olla valppaana ja estää aivottoman apinan rynnimiset linnun tai muun yhtä turhan perässä.

Ratsuna Vatti on todella herkkä eikä kestä ratsastajalta minkäänlaista heilumista tai potkimista. Jos tällaista ilmenee, Vatti pyrkii ihan tosissaan pudottamaan ratsastajansa selästään. Se ei voi sietää kovia otteita eikä tyydy kovakouraisen ratsastajan alaisuuteen millään hinnalla. Kevyet hipaisut ja ohjan puristukset saavat tämän ratsun toimimaan oikein hyvin. Toisinaan keskittymisen puute on pienoinen ongelma Vatin kanssa. Keskittyminen herpaantuu nopeammin, mitä vaikeampi tehtävä on kyseessä. Joskus turhautuminen saa Vatissa aikaan sen, ettei se jaksa edes yrittää ja tekee kaiken suunnilleen sinne päin. Tällöin oria saa muistuttaa hieman rohkeammalla pohkeella, että mitä pitikään tehdä. Loputtomiin Vatin keskittyminen ei kuitenkaan veny, joten tehtäviä on hyvä vaihdella jatkuvasti. Yhtä ympyrää ei kannata jäädä vatvomaan liian kauaksi. Väliin kannattaa tehdä jotakin mieltä virkistävää, kuten esimerkiksi hieman vapaampaa kävelyä tai reippaampaa laukkaa, minkä jälkeen voi siirtyä takaisin treenaamaan sitä hieman tyhmempää juttua. Vatin selässä tarvitaan siis kärsivällisyyttä. Omien hermojen menettäminen on se viimeinen virhe, minkä jälkeen paluuta parempaan ei ole.

Kilpailutilanteissa Vatti on huutamassa täyttä kurkkua kilpatovereilleen. Kilpakarsinassakin se on jatkuvasti kuikuilemassa vierustovereidensa koppeihin ja yrittää saada kavereita juttelemaan. Kovinkaan moni hevonen ei kuitenkaan tätä ylisosiaalista pelleä jaksa vaan muutaman nuuhkaisun jälkeen häipyvät nopeasti omille teilleen. Jos eteen kuitenkin tupsahtaa samanlainen häsläri, Vatti saattaa saada hetkeksi kivan toverin, jonka kanssa lyödä viisaat päät yhteen. Kilpasuorituksen aikana on hyvä muistaa, että alla on kärsimätön hevonen, joka osaa tarvittaessa iskeä jarrut todella tiukasti pohjaan. Lastauksessa ei synny suurempia ongelmia. Välillä Vatti saattaa kuitenkin tehdä lastaussillasta suuremman numeron ja tanssahdella pientä ympyrää trailerin edessä pari kierrosta ennen kuin uskaltautuu astua koppiin sisälle.

i. Waldemar
rhld, rn, 165 cm
ii. Waldo
rhld, tprn, 163 cm
iii. Waldobert rhld, m, 166 cm
iie. Backwoods Deplix rhld, prn, 160 cm
ie. Lorraine
rhld, rnkm, 167 cm
iei. Leven rhld, rn, 165 cm
iee. Schäfer Scylla rhld, mkm, 170 cm
e. Weichherz
rhld, prn, 168 cm
ei. Wallace
rhld, tprn, 168 cm
eii. Wardell GER rhld, rn, 169 cm
eie. Verwöhnt rhld, m, 163 cm
ee. Lächelnd Tiffany
rhld, rn, 164 cm
eei. Lancelot Piksen rhld, m, 167 cm
eee. Tiffany rhld, mrn, 162 cm
LUE SUKUSELVITYS

i. Waldemar on säpäkkä reininhevosori, joka kilpaili aikanaan Prix St. Georges tasolla Saksassa. Arvaamattoman luonteensa vuoksi hevonen jäi vain keskinkertaiseksi suorittajaksi, joka harvoin kamppaili aivan kärkisijoista. Hevonen vaihtoi omistajaansa kolmeen kertaan. Se oli 17-vuotias, kun se viimeisen kerran myytiin ja vuotta myöhemmin orin aktiivinen kilpailu-ura loppui. Ori pääsi toimittamaan lähinnä harrasteratsun virkaa. Waldemar ei ole kovinkaan suosittu jalostukseen, vaikka rakenteeltaan se onkin melko kompakti paketti. Sille on siunaantunut parit varsat, joista varsinkin oreille se on periyttänyt ominaisuuksia, joilla voidaan pärjätä koulukekkereissä Saksassa. Nykyään 20-vuotias Waldemar on oikein pirteä vanha pappa, jonka kanssa saa edelleen ottaa varsin hanakasti yhteen, kun ori on päättänyt lähteä loikkimaan narun päässä vastakkaiseen suuntaan taluttajansa kanssa.

ii. Waldo on syntynyt kouluvanhemmista, mutta jostain kumman syystä se eksyi kenttäratsastusaarenoille. Tummanpunaruunikko hevonen on äärimmäisen herkkä ja vauhdikas, mutta myöskin rohkea, minkä vuoksi se varmasti sopikin oikein loistavasti kenttäratsuksi. Waldo syntyi Saksassa, mutta se myytiin kaksivuotiaana Puolaan, jossa se on suuren osan elämästänsä viettänytkin. Hevonen kilpaili aluetason kenttää varsin hyvällä menestyksellä. Koulusukunsa puolesta oria kysyivät aluksi jalostukseen vain kaikkein rohkeimmat. Waldosta kuoriutui ajan saatossa kuitenkin mahtava periyttäjä niin koulu- kuin kenttähevosillekin, ja sen suosio on kasvanut koko ajan.

ie. Lorraine koki elämässään liian paljon epäoikeudenmukaisuutta ja epäonnea, minkä vuoksi heikkopäisempi kaveri olisi heittänyt hanskat tiskiin omasta tahdostaan. Lorraine joutui luovuttamaan kuitenkin ylemmän tahon päätöksestä. Se oli kuollessaan vain 10-vuotias ja kärsi ennen kuolemaansa jonkin tovin. Tamma esiintyi nuorten koululuokissa poikkeuksetta edukseen ja se rankattiinkin tulevien koululupausten kärkipäähän. Sillä oli äärimmäisen hyvä asenne työntekoon eikä se todellakaan valittanut pienestä. Ennen kunnon kilpailu-uran aloittamista Lorraine varsoi yhden orivarsan. Se ehti kilpailla vain puoli vuotta aikuisten hevosten luokissa, kunnes se erään kisamatkan päätteeksi runnoi itsensä saaden takajalkaansa sesamoidiitin, jonka seurauksena hevonen alkoi kärsiä kroonisesta ontumisesta. Vain vuosi onnettomuuden jälkeen Lorrainella todettiin imusolmukesyöpä, joka oli levinnyt maksaan ja keuhkoihin. Tamman omistaja syötti sille päivittäin kipulääkkeitä sekä lääkeittä kasvainten kasvun hidastamiseen pitääkseen hevosensa hengissä. Itsekkään toiminnan johdosta Lorraine sai kärsiä puolivuotta ennen kuin se eräänä kesäkuisensa iltana löydettiin kuolleena laitumeltaan.

e. Weichherz ei ole kovinkaan upean koulusuvun aikaansaannos eikä siitä povattu mitään aluetasolla pörräilevää harrasteratsua enempää. Sen kasvattaja myi tamman varsana saksalaiselle kouluratsastajalle, joka kuitenkin sairastui pahasti ja joutui luopumaan nuoresta ratsustaan. Kovinkaan moni ei ollut kiinnostunut ostamaan hevosta, jonka koulutus oli pahasti kesken eikä se suvunkaan puolesta ollut mikään lupaava GP-ratsu. Tamma lojui myynnissä siis jonkin tovin ennen kuin se napattiin Hollannissa asuvan ranskalaisen hoiviin. Kyseinen ostaja oli varsin nuori ja jokseenkin hemmoteltu tapaus, jolla kuitenkin oli työntää rahaa tamman ratsuttajiin, valmentajiin, hienoihin talleihin ja muihin menestystä helpottaviin asioihin. Ensimmäiset suuremmat kansalliset koulukinkerit hevonen starttasi kahdeksan vuotiaana ja löi ällikällä kaikki epäilijät. Tamman nousukiito alkoi tuon voiton jälkeen ja tällä hetkellä 13-vuotiaana sen on tarkoitus tanssahdella Grand Prix tasolla kansainvälisillä areenoilla. Luonteeltaan Weichherz on varsin lutuinen kaveri. Se antaa vatuloida itseään vaikka kuinka kauan ja rakastaakin kaksijalkaisten jakamatonta huomiota yli kaiken. Tamma on koko ajan ollut kysytympi tulevien kouluratsujen emäksi, mutta ainakaan vielä se ei ole varsonut kuin vain kerran. Rahanhimoisen omistajan kuitenkin tuntien voi olla varma, että tamma tulee synnyttämään vielä monet muutkin kouluvarsat tähän maailmaan.

ei. Wallace oli nuorena pojankloppina varsinainen maanvaiva. Se ei kuunnellut ketään eikä sitä kiinnostanut kenenkään mielipiteet. Erittäin haastavan koulutuksen jälkeen orista kuoriutui kohtalainen kouluratsu, joka kilpaili ensimmäiset pari vuotta Saksassa ja siirtyi siitä sitten naapurimaahan Itävaltaan. Ori kilpaili lähinnä vaativissa koululuokissa ja mielenvirkistyksen vuoksi se kävi pyörähtämässä myös parit kenttäkilpailut. Yleensä Wallace ei kilpailuissa menestynyt, mutta yllätykseksi vuonna 2004 hevonen nappasi Itävallan koulumestaruuden parin muun todella potentiaalisen ennakkosuosikin nenän edestä. Kisatiimi ei uskonut voittoa todeksi edes silloin kun tulokset kuulutettiin. Wallace kuitenkin käveli pontevana kentälle palkintojenjakoon. Se ei epäillyt kykyjään hetkeäkään. Ori on viiden varsan isä, joista yksi tammavarsa löi menestyksellään luun kurkkuun ihan jokaiselta, mutta muut neljä varsaa jäivät aluetason kilpailijoiksi.

ee. Lächelnd Tiffany toimitti lähinnä harrasteratsun virkaa. Sillä kilpailtiin silloin tällöin aluetasolla Vaativa B tasolla. Hevonen oli hyväluonteinen ja tasapainoinen kaveri, jonka kanssa saattoi kuka tahansa toimia. Lächelnd Tiffany kierteli jonkin verran myös näyttelykehiä ja se kantakirjattiin vuonna 2003 peräti ensimmäisellä palkinnolla. Tamma on varsonut ainoastaan kerran ihan vain siksi, että tamman omistaja halusi hevoselle yhden varsan. Jälkeläisen upeasta Grand Prix menestyksestä voi kenties päätellä, että Lachelnd Tiffanyllä olisi kenties ollut potentiaalia vaativimpiinkin koululuokkiin, jos vain ratsastajan taidot olisivat riittäneet.

Jälkeläiset


Vatti on tarjolla jalostukseen evm-sukuisille koulupainotteisille puoliveritammoille, jotka ovat kantakirjattuja ja/tai jonkin näyttelyarvonimen omaavia. Ei ole tarjolla FWB-jalostukseen!
RHLD-o. Wackerherz von Lark s. 24.01.2016 e. Kleine Sternschnuppe om. VRL-13822 & VRL-06904 ktk-kelpoinen

Kilpailutulokset

Hevonen kilpailee porrastetuissa kilpailuissa.

Kouluratsastuksessa pisteitä 3910.28p
Kouluratsastuksessa tasolla 8/8



Kuuliaisuus ja luonne 1816.98p
Tahti ja irtonaisuus 2093.30p

18.04.2016 Satulinna, puoliveriset, orit (02/12) RCH, tuom. dookie
16.04.2016 Alondra, reininhevosorit (01/02) SW4, tuom. Spookiness
25.03.2016 Whitehall, puoliveriorit (02/12) RCH, tuom. taffel
23.03.2016 Gestüt Westfeld, puoliveriorit (02/11) RCH, tuom. dookie
23.02.2016 Alondra, muut puoliveriorit (01/10) SW5, tuom. taffel
15.01.2016 Alondra, muut puoliveriorit (02/12) RCH, tuom. taffel
24.12.2015 Alondra, muut puoliveriorit (01/12) SW4, tuom. taffel
22.11.2015 Alondra, muut puoliveriorit (01/12) SW2, tuom. dookie

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Lue päiväkirjamerkintöjä ja valmennuksia

27.06.2015 - Kouluvalmennus
Tukala hikinoro valui pitkin molempia ohimoitani. Aurinko paahtoi täydellä teholla, paita liimautui selkään kiinni ja kentän hiekka pöllysi silmiin. Muutamat ahkerat tytöt kastelivat aika ajoin kenttää, mutta silti se tuuppasi pöllyämään jonkin verran. Olin alkulämmitellyt Vatin ja se tuntui hyvältä niin kuin yleensäkin. Hevonen oli lämmitelty raviavoilla ja -suluilla sekä vastataivutuksilla sekä volteilla. Tein myös pienen pätkän PSG-raviohjelmastamme: avotaivutus, voltti, sulkutaivutus pituushalkaisijalle. Vatti teki työtä käskettyään ja taipui rehellisesti ihan koko kropastaan eikä vain kaulastaan. Volttikin oli tasapainoinen eikä ori kipannut itseään sisäänpäin niin kuin se välillä tuuppaa tekemään. Välikäyntien jälkeen jatkoin sulkuväistöillä. Vatin takaosa jäi hieman jäljestä eikä liikkunut tarpeeksi sivulle, joten sain pari kertaa kutkutella hevosta pohkeella hieman taaempaa. Aika nopeasti ori nappasi takaosansakin mukaan ja esitti sulkuväistöt esimerkillisesti molempiin suuntiin. Nostin vaikeusastetta hieman ja tein siksaksulkua pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle ja siitä takaisin uralle. Taivutuksen vaihto jäi pari kertaa liian pitkäksi, mutta paketti oli kasassa alta aikayksikön kunhan minä vain muistin pitää ohjat kädessä ja pohkeen aktiivisena. Olin erittäin ylpeä ratsustani, joka puhisi keskittyneenä kaula hiestä märkänä. Loppuun teimme vielä muutamat puolipiruetit ohjelmamme linjoilla: kulmasta ulos lävistäjälle, puolipiruetti, kulma vastalaukassa ja lyhyen sivun keskellä laukanvaihto. Ensimmäisellä kerralla sain hieman normaalia napakammin käyttää pohjetta, jotta piruetti pyörisi tarpeeksi aktiivisesti ja hevonen nostaisi rehellisesti ne jalkansa sieltä maasta. Laukoissa ei ollut mitään hämminkiä ja vaihtokin tapahtui joka kerralla nätisti. Nämä päivät ovat niitä, jolloin voi vain hymyillä. Kaikki meni niin nappiin kuin voi vain ikinä mennä!

16.06.2015 - Ei haittaa, vaikka portit jäävät auki
Tämä päivä oli kyllä jo heti aamutuimaan aivan kaamea. Työpäiväni alkoi kukonlaulun aikaan ja olin jo kuudelta heittelemässä aamuheiniä toinen toistaan kärsimättömälle elukalle. Siinä puolinukuksissa sitten lähdin aamuheinien jälkeen viemään hevosia ulos parin muun työntekijän kanssa. Pitäisi varmaankin kirjoittaa jokin lappu tarhojen aitaan, että muistathan sulkea portin tällaisia päiviä varten, kun kaikki hoksottimet eivät ole riittävän tarkkana. Minä tosiaan olin vienyt Vatin ja sen parhaan kaverin Letun tarhaan ja hyväuskoisena luullut, että oripojat pysyvät tarhassa, vaikka ovi jätetään sepposen selälleen. Ei aikaakaan kun tallille päin kävellessäni takaani alkoi kuulua ihmeellistä kuminaa ja muutamassa sekunnissa ohitseni pyyhälsi ensin tumma ja sen jälkeen vaalea otus. Jäin siihen suu ammolleen seisoskelemaan ennen kuin karjahdin kauempana olevalle hepulle, että hevoset on irti. Molemmat orit ottivat ilon irti vapaudesta. Vatti paimensi kolmea varisparkaa kummallisesti pöristen ja Lettu veti mahtavaa liitoravia pitkin tallin pihaa ja vilkuili sivusilmällä kauempana olevia tammoja. Neidit möllöttivät vieretysten aidan luona ja pällistelivät kummastuneena revitteleviä poikia. Tulihan siinä muutamat kirosanat suusta päästettyä juostessani lähemmäs tallirakennusta, jossa pojat melskasivat. Lettu on yleensä helppo saada kiinni ja niin se oli tälläkin kertaa. Vatti taas on aivan omaa luokkaansa. Se taliaivo juoksi edes takaisin kaiken liikkuvan perässä. Taisi se pari kertaa jopa mukiloida lentävän oksankin. Tarkasti se kuitenkin piti vahtia ympäristöstään, ettei se vahingossakaan juossut päin kiinniottajaa. Lettu alkoi närkästyä tyhjänpanttina seisoskeluun ja komentelikin kaikkia inisemällä kovaan ääneen. Kun paikalle oli hälytetty kaikki töissä olevat ihmiset, saatiin Vatti viimein piiritettyä ja napattua narun päähän. Minä pidin suuni kiinni, kun ihmiset ihmettelivät miten kummassa ne olivat päässeet tarhasta. Jotta salaisuuteni tosiaan pysyisi vain omassa pienessä pääkopassani, lupauduin viemään molemmat orit takaisin tarhaansa ja tällä kertaa sulkisin sen saamarin oven.

04.06.2015 - Metsälenkki sateessa
Paksut pilviharsot olivat peittäneet taivaan lähes kokonaan. Niiden tumma väri enteili varmasti sadetta. Ruunikko ori tepsutteli allani erittäin nätisti. Mietinkin aika ajoin, että mikä ihme Vattiin oli iskenyt. Kevätmasennusko? Ori ei ollut jatkuvasti tutkiskelemassa ympäristöään tai juoksemassa liikkuvien asioiden perässä. Olikohan tämä maastoreitti jo liian tuttu sille? No, vaikka hevonen vaikutti hieman omituiselta, olin toisaalta ihan tyytyväinen siihen, ettei minun tarvinnut keskittyä ratsastamiseen vaan saatoin ihailla maisemiakin. Sade alkoi hiljalleen valua alas taivaalta. Aluksi pisarat olivat varsin pieniä eikä niiden kosketusta edes huomannut. Pari minuuttia kesti, kunnes pisarat olivat jo sen verran suuria, että osuessaan Vatin karvapeitteeseen muuttui se hieman tummemmaksi. Oikeastaan minua ei edes sade haitannut. Vatti alkoi hiljalleen kohotella katsettaan. Se selvästi virkistyi pienestä sateesta ja sai hieman enemmän puhtia menoonsa. Rapsuttelin orin kaulaa ja juttelin sille kaikenlaisia kivoja juttuja, jotta se ei sulkeutuisi siihen omaan sekoilumoodiinsa, jonka jälkeen saisin heittää hyvästit maisemien ihailulle. Sade oli kastellut Vatin kaulan jo niin, että se oli tummunut lähes kokonaan. Eteemme avautui pitkä suora, jossa olisi aivan hyvin voinut ottaa muutaman spurtin. Vatti ei kuitenkaan näyttänyt minkäänlaisia innostumisen merkkejä, joten tyydyin vain ravaamaan ojanpientaretta pitkin. Ori oli viime aikoina tuntunut erittäin hyvältä selästä käsin. Voi olla, että minä olen itse oppinut kuinka Vatin saa toimimaan parhaiten. Hevonen muutti Alondraan vajaa kolme kuukautta sitten ja kotiutunut erittäin hienosti. Se on tosiaan paljon mukavempi luonteeltaan kuin samaiselta kasvattajalta hankittu Teufelskönig. Olin oikeastaan aivan pihkassa Vattiin vaikka ostotilanteessa se oli nimenomaan juuri toisin päin. Ajatukseni katkesivat nopeasti, kun taivas alkoi jyristä ja Vatti alkoi hieman jännittää. Rajuilma nousi todella nopeasti ja ei aikaakaan, kun puut olivat pelottavan epävakaita, pensaat kahisivat ja risut lentelivät. Kerran Vatti oli pistää koko homman leikiksi, kun oksa lensi sen ohitse. En vain ymmärrä, mikä ihme ajovietti hevosella oli liikkuviin asioihin. Yleensä hevoset lähtevät lenteleviä oksia karkuun, mutta tämä kaheli juoksee sen perään. Käänsin Vatin pienelle polulle kävelemään. Sitä pitkin pääsimme nopeasti tallipihalle ja juuri ennen kuin ukonilma todella alkoi, astuimme tallin lämpöön.

25.05.2015 - Hätäinen ostopäätös kannatti(ko?)
Minun ei tosiaankaan ollut tarkoitus hankkia lisää hevosvahvistusta suureen sekopäiseen laumaani. En siis osaa sanoa, miten ihmeessä päädyin Wurzburgiin, jossa oli myynnissä kaksi aivan superupeaa nelijalkaista: Watteherz ja Teufelskönig. Homma lähti käsistä jo heti alkumetreillä. Eksyin kouluhevosia myyvälle nettisivustolle ja tappaakseni aikaa ajattelin vilkaista myytäviä elukoita. Ajattelin, että eihän siitä nyt mitään pahaa voisi syntyä, päinvastoin aika kuluisi nopeammin ja pääsisin ruokkimaan hevoset. Kaksi sivua kerkesin selata läpi, kun bongasin Claus Bertramin ilmoituksen kahdesta reininhevosesta. Molemmat olivat varsin mukavista vanhemmista ja varsinkin Grand Prix tason Teufelskönig oli vertaistansa vailla, niin upeannäköinen ja suurikokoinen. Yksi puhelu ja minä istuin autossa matkalla Main-joen varrella sijaitsevaan Wurzburgiin. Saapuessani perille en ollut enää pysyä pöksyissäni, kun halusin niin kovasti nähdä parivaljakon. Rakastuin heti. Molemmat hevoset olivat laittoman hyvännäköisiä ja vaikkakin se tummempi kaveri oli aikamoinen mököttäjä, koeratsastuksen jälkeen en jahkaillut enempää vaan ilmoitin ottavani molemmat mukaani. Ei muuta kun nimi paperiin, hevoset autoon ja nokka kohti Füssenia. Tosin autossa mieleni vaihtui kuin tuuliviiri. Välillä sopersin suu vaahdossa vieressä istuvalle tutulleni, kuinka hyvät kaupat tein ja kuinka upeat kouluponit sain. Parin minuutin päästä haukuin itseni alimpaan helvettiin ja sätin, miten voinkaan tehdä näin harkitsemattomia päätöksiä. Matka tosiaan kesti vähän reilu kolme tuntia. Nopeamminkin olisimme voineet ehtiä, mutta oripojat remusivat puolessa välissä matkaa niin paljon, että ne oli pakko päästää jaloittelemaan tai auto olisi ojassa. Kotiuduttuamme molemmat orit tekivät lyhyen esiintymisen tallipihassa ja sai kyllä kaikkien ulkona heiluvien karvakorvien jakamattoman huomion. Pihan täytti hevosten äänekäs hirnuminen ja epämääräinen mölinä. Upeat, uutuuttaan kiiltävät hevoset olivat saapuneet monen kymmenen hevoslauman jatkeeksi. Minulle käy vielä kalpaten tämän hevoskatraan kanssa.

VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME-HORSE