Heidseck Scintillation


© Landgestüt Celle
Virallinen nimi Heidseck Scintillation "Tilli" Rekisterinumero VH19-230-0008
Rotu, sukupuoli reininhevonen, ori Väri, säkäkorkeus ruunikko, 166 cm
Syntymäaika, ikä 20.09.2019, 4v. Ikääntyminen 3v. 20.10.2019, 6v. 01.01.2020, ikääntyy satunnaisesti
Kasvattaja Heidseck Sporthorses Omistaja Alondra, VRL-10878
Painotus koulupainotus Koulutustaso Grand Prix

Heidseck Scintillation on jo vuosia sitten menehtyneen reininhevostuontini jälkeläinen. Olin säilönyt muutaman pakasteen Kieferhof Severinistä, koska omistuksessani ei ollut ainoatakaan varsaa tästä hienosta orista. Ihan vain varmuuden vuoksi. No onneksi olin näin tehnyt, koska Scintillation on tämän orilinjan oikein upea jatke. Tammaksi valikoitui hannoverilainen Schondalynn TGIT, jonka kilpailu- ja näyttelymenestys olivat mainiot. Scintillationin kasvattajahan pääasiassa tuottaa maailmaan hannoverinhevosia, mutta minä sain kuin sainkin pyöräytettyä mauran pään ja syntynyt varsa rekisteröitiin reininhevoseksi. Tämä oli siis erävoitto reininhevosille, jej! Tilliksi ristitty ori on hyväkäytöksinen kultapoika, joka jo pienestä lähtien on ollut tallimme tähti ja huomion keskipiste. Nimensä mukaisesti hänhän on kuin tuikkiva tähtönen!

Minulla käy ihmeellisiä onnenpotkuja näiden hevosten persoonien kanssa. Tilli on kahden hieman jöröjukkamaisen jääräpään yhdistelmä. Mikä onkaan tulos? Aivan päinvastainen nallekarhumainen luonne, josta löytyy tarvittavaa potkua ratsastaessa. Sanoisinko siis, että melko täydellinen otus. Tilli tosiaan on maastakäsitellessä keskivertoa oria helpompi. Sen koko olemus on niin lämminhenkinen, ja karsinaan astujalle fiilis yleensä on tervetullut. Tilli pitää kovasti hoitajan tarjoamista harjaushetkistä. Sen mielestä varsinkin jouhien letittäminen on aivan mahtava juttu, koska se yleensä tietää tietysti sitä, että kohta se pääsee esiintymään suurelle areenalle. Varusteidenlaiton aikana pinteleiden kääriminen on joskus hieman hankalaa kun Tilli jo hiljalleen asettuu lähtökuoppiinsa treeniä varten, mutta se on oikeasti ainoa paikka, jossa hoitaja voi hermonsa menettää. Kaikissa muissa tilanteissa hermojen menettäminen Tillin kanssa on täysin turhaa eikä sellaiselle löydy syytä, paitsi hoitajasta itsestään.

Pieniä kilparatsun elkeitä on huomattavissa Tillin selkään kapuamisen jälkeen. Hevosesta kuoriutuu GP-tason herkkä kouluratsu, joka kuuntelee kyllä, mutta vain niitä oikeanlaisia ja rehtejä apuja. Tilli on varsin herkkä ratsu, minkä huomaa etenkin maastolenkeillä. Ori säpsähtelee useasti ja vetää pienet herneet nenäänsä siitä, jos ratsastaja ei olekaan satulassa järkähtämätön kuin kivi... Myös silloin, kun ori päättää yhtäkkiä loikata metrin jos toisenkin aivan päinvastaiseen suuntaan ajolinjan kanssa. Kouluaitojen sisäpuolella meno on hieman rauhallisempaa, koska muutokset ympäristössä ovat pienempiä. Tilli on silti edelleen todella helposti reagoiva hevonen, jonka sielunelämää tulee ymmärtää, tai homma ei skulaa sitten laisinkaan. Tillille täytyy antaa omanlainen vapaus suorittaa liikkeet. Se ei vaadi eikä oikeastaan edes siedä ratsastajan jatkuvaa tukea. Vaikka orille tarjoaa sen haluaman vapauden, ei se lähde sooloilemaan. Poikkeuksetta ori toimii tällöin paremmin kuin, jos ratsastaja olisi jatkuvasti säätämässä ohjien kanssa ja hipsuttelemassa hevosen kylkiä. Jos ratsastaja vain antaa aluksi tarkat avut, riittää että sen jälkeen ollaan hiljaa siellä selässä. Tilli hoitaa kyllä siitä eteenpäin homman kotiin.

Kilpapaikoilla käyttäytyminen on Tillin vahvimpia puolia. Siitä voisi kaikki muut hevoset ottaa mallia. Kotona trailerin kaartaessa pihalle, Tilli valpastuu heti. Se tietää, mitä tuo mukava mökki tarkoittaa. Traileriin kavutaan täysin ongelmitta. Siellä seistään koko matka ongelmitta ja ulostulokin on täysin esimerkin omaista. Kilpailuhälinä ja muiden lajitovereiden hermoilut eivät maastakäsitellessä tätä hevosta häiritse laisinkaan. Tietysti, kun ratsastaja istuu selässä, tilanne on hieman toinen. Jostain kumman syystä selässä oleva ratsastaja saa Tillin aina virittämään kaikki aistinsa äärimmilleen, mikä voikin olla syy sille, että asioihin reagoidaan aina vahvemmin ja herkemmin ratsastaessa. Maastakäsitellessä näihin samoihin asioihin ei välttämättä reagoida lainkaan. Kilpailuradalla Tilli laittaa aina parastaan. Toki pienet säikähtämiset ovat välillä hidasteina, mutteivät missään nimessä esteinä sille kirkkaimmalle mitalille. Harvoin, jos koskaan, tämä hevonen tuottaa pettymyksen vaan on vähintäänkin tasaisen varma suorittaja. Muiden hevosten kanssa Tilli on aina tullut juttuun. Se on siis melko helppo hallita myös suuressa väkijoukossa, josta löytyy kaikennäköisiä elukoita ja otuksia.

i. VIR MVA Ch Kieferhof Severin
KTK-I, KRJ-I
rhld, prt, 168 cm
ii. Kieferhof Sigmund
rhld, prn, 165 cm
iii. Shambles
rhld, rn, 165 cm
iie. Kieferhof Ottilie
rhld, mrn, 167 cm
ie. Kieferhof Laxmi
rhld, trt, 168 cm
iei. Lancelot II
rhld, rt, 169 cm
iee. Hadley
rhld, prn, 167 cm
e. VIR MVA Ch Schondalynn TGIT
KTK-III, KRJ-I
hann, rn, 165 cm
ei. Shermon
hann, tprn, 169 cm
eii. Sterling
hann, rn, 175 cm
eie. Monicera
hann, prn, 170 cm
ee. Elyise TGIT
hann, rt, 163 cm
eei. Edelfall
hann, rt, 169cm
eee. Louisiann
hann, rn 165 cm
LUE SUKUSELVITYS

Jälkeläiset


Tilli ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
RHLD-t. Salome von Lark s. 05.11.2019 e. Rogneda v. Lark om. Humlegård, VRL-5772 meriitit

Kilpailutulokset

Hevonen kilpailee porrastetuissa kilpailuissa.

Kouluratsastuksessa pisteitä 0.00
Kouluratsastuksessa tasolla 0/11



Kuuliaisuus ja luonne 0.00
Tahti ja irtonaisuus 0.00


Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Lue päiväkirjamerkintöjä ja valmennuksia

10. lokakuuta 2019 - Satulaan tutustumista
Tilli seisoi keskellä kenttää varsin epäileväinen katse naamallaan. Välillä minua huvitti tuo Tillin ilmeikkyys, joista oikeasti pystyi lähes inhmillisiä tunteita tulkitsemaan. Minä pidin kiinni ohjista Noahin nostaessa satulaa hevosen selkään. Tämä oli Tillille kyllä tuttua aikaisemmilta kerroilta, mutta jostain syystä se on aina tähän asti vetänyt suuremman luokan shown tuosta kummallisesta härpäkkeestä selässään. Samalla hetkellä, kun satula kosketti, tai oikeastaan hipaisi, orin selkää, Tilli hypähti melkein päälleni. Jouduin vauhdilla väistämään sivulle orin loikatessa voimalla eteenpäin ja pyörähtäessä sen jälkeen puoliympyrän muotoisesti toiselle puolelleni. "No tää oli odotettavissa", huokaisin. "Otetaan tota se vyö vielä, juoksutan hetken sillä, ja koitetaan sitten uudestaan. Jos ei onnistu, niin otetaa huomenna uusiks", tokaisin Noahille, joka oli tapansa mukaisesti melkein lukenut ajatukseni ja ojenteli jo juoksutusvyötä minua kohti.

Tilli toimi nuoresta iästään äärettömän hyvin ääniavuista. Se ei myöskään hangoitellut lainkaan juoksutuksen aikana, kun sillä oli juoksutusvyö selän päällä. Satulan kanssa olimme toisinaan onnistuneet päästä ihan juoksuttamiseen asti, mutta toisinaan siitä ei taas tullut mitään. Tämä taisi olla sellainen päivä. Tillistä on kuoriutunut varsin miellyttämishaluinen ja helposti reagoiva ratsunalku, joka toki haluaa tehdä asioita omaan tahtiin eli melko hitaasti. Kymmenisen minuutin juoksutuspätkän jälkeen oli aika kokeilla satulointia uudelleen. Tällä kertaa saimme Noahin kanssa satulan selkään. Tillistä pystyi näkemään kilometrien päähän, ettei se voinut sietää satulaa. Se oli vetänyt takalistoaan hieman vartalonsa alle, pyöristänyt selkäänsä, iskenyt korvat niskaansa ja ottanut sen epäileväisen ilmeikkään katseensa, muttei se lähtenyt satulan alta mihinkään. Siinä se seisoi paikallaan kuin patsas, ja toivoi vain, että kohta se olisi ohi.

Hetki siinä meni, kunnes Tilli hieman uskalsi rentouttaa takaosaansa, jolloin sen ryhti myös parani hieman. Satulavyö oli vain muodollisesti kiinnitetty juuri niin tiukalle, ettei se päässyt valahtamaan orin selästä maahan tai muutenkaan keikkumaan holtittomasti. Se olisi voinut tuoda vain lisää epämiellyttäviä muistoja Tillin pieneen pääkoppaan. Kun alkujärkytyksestä selvittiin, otimme jopa muutaman käyntiaskeleen minun vain rauhallisesti taluttaessani oria kenttää pitkin poikin. "Odotan innolla sitä kertaa, kun me lasketaan jalustimet heilumaan tohon sen vierelle", Noah heitti sarkastisesti kentänlaidalta. "Ja minä sitä kertaa, kun sinä kapuat tämän selkään!"

01. lokakuuta 2019 - Arvokas kuljetus Trieristä
"Ne tulee nyt!" tallipihasta kajahti huuto kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minä kiiruhdin hippulat vinkuen päätallin ovesta ulos niin kovalla vauhdilla, että olin vähällä kompastua omiin pitkiin jalkoihini. Pitikin olla tällainen kömpelö honkkeli. "Nytkö jo?!" repesin innostuksesta ja pompin malttamattomana paikallani. "Hei vaan porukalle!" Noah huikkasi maasturinsa uumenista ja heilautti kättään avonaisesta auton ikkunasta. "Tää matka on mennyt älyttömän hyvin. Päästiin ennätysajassa takasin", mies jatkoi saatuaan auton moottorin hiljaiseksi ja hypätessään ulos ovesta. "Uskomatonta. Onko koskaan hevosten hakeminen mennyt näin nopeesti? Yleensä aina on jouduttu pysähtymään useempaan kertaan", Helga, minun toinen luottotyöntekijäni, ilmestyi trailerin kulmalle.

Olimme suurella joukolla kerääntyneet siihen valkoisen kopin ympärille. Minua jännitti aivan liikaa. Pakko myöntää, että yleensä olen aina itse halunnut nähdä livenä ostamani hevosen ennen kuin se on sitten loppujen lopuksi muuttanut Alondraan, mutta tämän otuksen kohdalla tein poikkeuksen. Olin tietysti pitänyt raivokasta kirjeenvaihtoa hevosen kasvattajan mauran kanssa varsan ensimmäisistä elinkuukausista, joka asusteli hevoslaumansa kanssa oikeastaan aivan toisessa päässä Saksaa, Trierin kaupungissa. Matka tänne Füsseniin ei toki ollut kuin kuutisen tuntia. Olen siis matkustellut pidemmällekin hevosia katselemaan, mutta tämän ratsun kohdalla minä jotenkin luotin Heidseckin laadukkaaseen kasvatustyöhön ja tietysti siihen upeaan isäoriin, joka Kieferhof Severin aikoinaan oli.

Kun trailerin ovi vihdoin ja viimein saatiin auki, siellä seisoskeli hölmistynyt reilun vuoden vanha puoliverivarsa. Se oli ihanan vaalea ruunikko, jonka katse oli kaikkea muuta kuin sitä orimaista machoilua, josta minä olin jo ainakin saanut tarpeekseni. "Onko se tämä?! Tämähän on ihana!" parahdin ihastuksesta ja olin jo rynnätä suoraan varsan takamukseen kiinni Noahin peruuttaessa sen kanssa ulkoilmaan. Silmät kiiluen pyörin orivarsan ympärillä ja mittailin sitä katseellani. "Ei muuten turhaan Maura oo sanonu, että tämä se osaa käyttäytyä. Matka meni älyttömän hyvin. Ei oo mitään pahaa sanottavaa tähän asti", Helga kehui ja silitti varsan auringossa kimmeltävää kaulaa.

Ruunikko varsa ei tosiaan ollut ehkä se maailman orimaisin ilmestys, ei luonteeltaan eikä ulkomuodoltaan, mutta jotain aivan upeaa tässä hevosessa silti oli. Se seisoa jäpitti keskellä tallipihaa, hieman ryhdittömänä kylläkin, mutta ei se kyllä pelokkaalta tai hermostuneelta näyttänyt tippaakaan. Kunhan sitä hieman rohkaistaan elämänsä alkutaipaleella, olen täysin varma, että se tulee menestymään aivan yhtä lailla kuin sen hienot vanhemmatkin.

VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME-HORSE