14.06.2015 - Onni onnettomuudessa
Tänään olin ihan normaalisti hakemassa Kakea sisälle laitumelta. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että saisin tapella orin kanssa kiinniottamisesta monta kymmentä minuuttia liikaa. Päästyäni suuren laitumen portille bongasin Kaken kauempaa seisoskelemasta. Reippaasti lähdin kohti hevosta ja odotin jo, että se ottaisi jalkansa alle ja lähtisi rullailemaan kauemmas minusta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan hevonen tönötti paikallaan kuin liimattuna. Ihmetykseni kasvoi hieman, mutta päästyäni hevosen luo, ymmärsin tilanteen. Hevosen vasemassa takajalassa etusääriluun kohdalla oli verta vuotanut haava. Pysyin melko rauhallisena, vaikka sisuskalut heittivätkin muutaman kiepin ja veri pakeni aivoista. Taluttaessani hevonen varoi hieman jalkaansa muttei kuitenkaan ontunut sen pahemmin. Talliin päästyäni huuhtelin haavaa viileällä vedellä ja soitin samantien eläinlääkärille, joka lupasi tulla mahdollisimman nopeasti katsomaan. Tovi meni, kunnes eläinlääkäri saapui paikalle ja kertoi helpottavat uutiset: jänteet ovat kunnossa eikä haava ylety luuhun asti. Hoito-ohjeiksi lekuri antoi runsasta letkutusta ja haavavoiteen pitävän sidoksen käyttöä niin kauan kunnes haava näyttää umpeutuvan. Lisäksi Kakelle määrättiin tulehduskipulääkekuuri. Kun jalka oli saatu asianmukaiseen pakettiin, pääsin harjaamaan hevosen läpikotaisin. Eipä tullut tämän päivän tai seuraavien päivien ratsastuksista yhtään mitään. Ori pääsi hoitotuokion jälkeen hengailemaan karsinaansa ja nauttimaan päiväruokansa sisällä.

08.06.2015 - Kouluvalmennus
Musta reininhevonen oli vikuroinut jo kymmenisen minuuttia kaikenlaisille avuille, joita olin yrittänyt saada läpi. Hermot olivat kireällä jo muutenkin eikä tällainen temppuilu helpottanut asiaa laisinkaan. Tein paljon erilaisia siirtymisiä niin askellajin sisällä kuin niistä toiseen. Varsinkin siirtymiset kootusta käynnistä koottuun laukkaan saivat aikaan sen, että Kake alkoi hiljalleen tulla kevyemmäksi edestä. Sen täytyi ihan oikeasti tehdä töitä saadakseen kokoamisasteen pysymään sellaisena kuin siltä vaadin. Hevonen ei voinut valahtaa pitkäksi tai homma kusi ennen kuin oli edes alkanut. Muutamat irrottavat pohkeen- ja sulkuväistöt diagonaalilla saivat Kaken kyljet vetreiksi ja se alkoi olla jo aikalailla kouluratsun näköinen. Vaikka pieniä erimielisyyksiä tuli edelleen vauhdista ja sen sellaisesta, olin kohtalaisen tyytyväinen ja jatkoin varsinaiseen treeniin.

Tarkoituksena oli treenailla jotakin osaa Grand Prix ohjelmastamme. Ohjelmamme alkupäästä teimme diagonaalilla ravin lisäyksen, molempien kulmien läpi koottua ravia, hieman ennen pitkän sivun keskipistettä sulkutaivutus vasemmalle, pitkälle sivulle palattuamme koottu ravi, lyhyen sivun keskipisteestä passage ja hieman ennen pitkän sivun keskipistettä lisättyä ravia pitkän sivun loppu. Lisätyn ravin osuudet menivät todella hienosti. Hevonen ei kiirehtinyt vaan tuli tasapainossa liikkeen läpi vapaammassa muodossa selkänäsä käyttäen ja jännittämättä. Kokoaminen sai kuitenkin aikaan sen, että Kake hieman jännittyi edestä ja selän käyttö jäi minimiin. Yritin muuttaa ohjasapuja hieman kevyimmiksi, jolloin en ottaisi edestä liikaa kiinni, kun Kake tuuppasi jo muutenkin olemaan aivan mutkalla sieltä edestäpäin. Kevyempi puolipidäte kokoamisen avuksi oli hyvä veto. Valmistelin myös kokoamista aikaisemmin, minkä johdosta Kaken rentous säilyi paremmin ja sen ryhti koheni sekä liikkeen kimmoisuus parani. Sulkutaivutuksessa ei ollut ongelmia. Hevonen teki sen juuri niin kuin oppikirjassa sanotaan: sopivassa tempossa lähes pitkän sivun suuntaisesti. Taisin minäkin siis tehdä jotakin tällä kertaa oikein, kun homma näytti hoituvan kuin vettä vaan. Passage taas oli aivan liian tahmea. Kake laski selkäänsä, joka aiheutti etujalkojen matalat liikkeet ja takaosan laahaavuuden. Raipan tahdikkaat näpäytykset ja parempi pohkeen sekä ohjan yhteistyö kohensi hieman Kaken asentoa ryhdikkäämmäksi ja askelta lennokkaammaksi, mutta silti passage jäi kohtalaiseksi eikä liitovaihekaan ollut kovin kummoinen. Päätin antaa orille pitkän ohjan hetkeksi, kun olimme käyneet tehtävän muutamaan kertaan läpi.

Välikäyntien jälkeen otin syynin alle passagen, koska se oli mennyt ylivoimaisesti huonoiten. Tein passagea samalla linjalla kuin ohjelmassamme eli lyhyen sivun keskipisteestä pitkän sivun alkuun. Ihan aluksi pidin huolen siitä, että Kake kulkee rehellisesti eteenpäin rentona ja tarpeeksi korkeassa muodossa. Ensimmäisellä kerralla homma meni jo aika hienosti. Kake säilytti ryhtinsä ja koukisti esimerkillisesti jalkojaan. Se ei edes pyrkinyt häipymään avuiltani vaan nöyrästi yritti parhaansa. Pari kertaa sain muistuttaa oria riittävästä eteenpäinpyrkimyksestä, jottei se jäisi taas vain laahaamaan. Viimeisillä kerroilla ori oli jo niin motivoitunut hommaansa, että se otti aivan minimaalisetkin puolipidätteet huomioon ja alkoi toimia jo oikeastaan ihan sillä, että siirsin jalkojani hieman taakse ja avasin lonkat. Saimme viimeisten joukossa kelpoja passageja, joten päätin lopettaa huipulla, jotta molemmille jäisi hyvä mieli. Tällainen kun oli melko harvinaista tämän jöröjukan kanssa.

25.05.2015 - Hätäinen ostopäätös kannatti(ko?)
Minun ei tosiaankaan ollut tarkoitus hankkia lisää hevosvahvistusta suureen sekopäiseen laumaani. En siis osaa sanoa, miten ihmeessä päädyin Wurzburgiin, jossa oli myynnissä kaksi aivan superupeaa nelijalkaista: Watteherz ja Teufelskönig. Homma lähti käsistä jo heti alkumetreillä. Eksyin kouluhevosia myyvälle nettisivustolle ja tappaakseni aikaa ajattelin vilkaista myytäviä elukoita. Ajattelin, että eihän siitä nyt mitään pahaa voisi syntyä päin vastoin aika kuluisi nopeammin ja pääsisin ruokkimaan hevoset. Kaksi sivua kerkesin selata läpi, kun bongasin Claus Bertramin ilmoituksen kahdesta reininhevosesta. Molemmat olivat varsin mukavista vanhemmista ja varsinkin Grand Prix tason Teufelskönig oli vertaistansa vailla niin upeannäköinen ja suurikokoinen. Yksi puhelu ja minä istuin autossa matkalla Main-joen varrella sijaitsevaan Wurzburgiin. Saapuessani perille en ollut enää pysyä pöksyissäni, kun halusin niin kovasti nähdä parivaljakon. Rakastuin heti. Molemmat hevoset olivat laittoman hyvännäköisiä ja vaikkakin se tummempi kaveri oli aikamoinen mököttäjä, koeratsastuksen jälkeen en jahkaillut enempää vaan ilmoitin ottavani molemmat mukaani. Ei muuta kun nimi paperiin, hevoset autoon ja nokka kohti Füssenia. Tosin autossa mieleni vaihtui kuin tuuliviiri. Välillä sopersin suu vaahdossa vieressä istuvalle tutulleni, kuinka hyvät kaupat tein ja kuinka upeat kouluponit sain. Parin minuutin päästä haukuin itseni alimpaan helvettiin ja sätin, miten voinkaan tehdä näin harkitsemattomia päätöksiä. Matka tosiaan kesti vähän reilu kolme tuntia. Nopeamminkin olisimme voineet ehtiä, mutta oripojat remusivat puolessa välissä matkaa niin paljon, että ne oli pakko päästää jaloittelemaan tai auto olisi ojassa. Kotiuduttuamme molemmat orit tekivät lyhyen esiintymisen tallipihassa ja sai kyllä kaikkien ulkona heiluvien karvakorvien jakamattoman huomion. Pihan täytti hevosten äänekäs hirnuminen ja epämääräinen mölinä. Upeat, uutuuttaan kiiltävät hevoset olivat saapuneet monen kymmenen hevoslauman jatkeeksi. Minulle käy vielä kalpaten tämän hevoskatraan kanssa.