22.04.2020 - Kouluvalmennus (Amanda/VRL-10878)
Kaapo mennä viipotti allani oikein reippain askelin. Maneesin pohja oli juuri edellisenä viikonloppuna vaihdettu ja me pääsimme orin kanssa koeajamaan sen ensimmäisten joukossa. Kaapo rouskutti kuolainta suussaan vimmatusti kuunnellessaan tarkasti sille antamiani ohjeita. Ori tuntui äärettömän pehmeältä ja helpolta ratsastaa. Kaapo oli yksi niistä ratsuista, jotka ilmoitin Ruotsissa järjestettävään kilpailutapahtumaan. Olin siis tyytyväinen siihen, miltä ori oli nyt tuntunut jo pitkän aikaa. Olin lämmitellyt orin perusteellisesti erilaisilla siirtymisillä sekä pysähdys-peruutus -yhdistelmällä, jonka jälkeen nostelin aina välillä ravia tai laukkaa.

Otin tämän päivän aiheeksi avo- ja sulkutaivutukset voltin kera. Kaapo reagoi ohjasapuihin todella vahvasti, minkä vuoksi sitä ei pidä lähteä käyttämään liian rajulla kädellä. Kaapo taipui avotaivutuksissa oikein nätisti menosuuntaan. Aluksi ori ei meinannut ottaa ohjeesta vaaria, kun vaadin sitä ottamaan takajalat reippaasti ja vahvasti alleen. Se olisi halunnut vain taipua kivasti kaulastaan ja ehkä aavistuksen myös etuosastaan, mutta fuskata sitten takaosastaan ihan reilusti. Kun sain pohjeapuni läpi ulkoa, Kaapo piti myös takalistonsa oikealla paikalla. Tein ensin avotaivutusta ihan suoralla uralla, mutta lisäsin jossain vaiheessa tehtävään myös voltin sekä sulkutaivutuksen.

Tein avotaivutusta pitkän sivun puoliväliin, josta lähdin suoraan luonnollisella siirtymällä voltille. Voltin aikana Kaapo oli todella mukavasti ja pehmeästi kättäni vasten. Se oli niin hyvin kuulolla jo ennen volttia, että voltin suorittaminen kävi helposti. Jatkoin voltilta tultuani sitten heti sulkutaivutukselle muutaman askeleen verran ennen kuin suoristin hevosen hyvissä ajoin ennen kulmaa. Sisäpohje piti vahvasti olla mukana tässä liikkeessä, koska herkästi reagoiva Kaapo kaatui varsin nopeasti ja huomaamattomasti sisälle. Ulko-ohjan tuki täytyi pysyi vahvana tai ainakin selvästi vahvempana kuin sisältä, koska Kaapolla oli tapana jokseenkin ylireagoida sen mielestä liian vahvoihin sisältä tuleviin ohjasapuihin. Otin tähän tehtävään myös muutaman laukkapätkän sulkutaivutuksen tilalle eli voltin jälkeen nostin heti kootun laukan. Kaapo puuskutti kovaäänisesti ja kuunteli erinomaisesti. Ainakin tänään voin luottavaisin mielin suunnata katseeni kohti toukokuussa järjestettäviä ulkomaan kilpailuja.

19.04.2020 - Kisasuunnitelmia ja kirmailua maastossa (Amanda/VRL-10878)
Oli aivan upea huhtikuinen sunnuntaipäivän sää. Lämpötila oli kohonnut lähes kahteenkymmenen asteeseen. Tämä viikonloppu oli pyhitetty maneesin pohjan vaihtoon, minkä vuoksi se oli poissa käytössä. Näin kuumana päivänä kukaan ei myöskään ollut kovinkaan innostunut vetämään koulutreeniä tulikuumalla kentän hiekalla. Osalle ratsuista sunnuntaista oli muovautunut ajan myötä lepopäivä, mikäli kisasuunnitelmia ei ollut näkyvissä. Osa hevosista taas täytyi liikuttaa joka päivä jollain muotoa, koska ne olisivat muuten tulleet läpi aitojen ja seinien. Näitä olivat esimerkiksi Opa ja Kaapo. Molemmat hermannit ovat sellaisia, että jos niille antoi yhdenkin lupsakan lepopäivän, jolloin ei tehdä oikeasti yhtään mitään, ovat ne revetä liitoksistaan seuraavan kerran, kun pääsevät johonkin ohjattuun toimintaan mukaan.

Olimme veljeni Noahin kanssa päättäneet siis lähteä maastolenkille näiden kahden raikulipojan kanssa. Minä lähdin Kaapolla matkaan ja Noah otti vakioratsunsa Opan. Köpöttelimme oikein nätisti perätysten pienellä metsäpolulla. Kaapo säpsähteli tapansa mukaan syystä ja syyttä, mutta Opa oli suhteellisen rauhallinen tapaus tänään. "Tiedätkö, mä mietin, että pitäisikö meidän lähteä sinne Ruotsiin", ilmoitin ajatukseni edessä etenevälle Noahille. "Siis sinne Hanami Weekiin?" mies kysäisi ja jatkoi samalla sekunnilla. "Mä lähden mukaan vaan siinä tapauksessa, että sä järjestät realistisen aikataulun itselles ja muille. Viimeks oli pieni kaaos". Noah tarkoitti tuolla viimekertaisella sitä Dressage Mastersia viime vuoden lopulla, jossa myönnettäköön, olin järjestänyt helvetinmoisen stressinaiheen itselleni. Muutkin kanssaihmiset olivat saaneet siitä tarpeekseen. "Voidaanhan me lähteä sinne pienemmällä hevosmäärällä", lupailin Noahille, jonka muminan otin myötämielisenä vastauksena. "No tehdään sitten niin. Minä ilmottaudun heti tänään!" innostuin ja ohjasin loikkivaa hevostani oikeaan suuntaan.

Kaapolla oli energiaa varsin rutkasti. Opakin on yleensä hereillä ja menossa, mutta tänään se jäi selvästi kakkoseksi Kaapolle. Alla oleva hevoseni koikkelehti tien laidasta laitaan ja oli saada jokaisesta maantien kuopasta eri asteisen sydänkohtauksen. Noah sai harrastaa lähes tulkoon maisemamatkailua, kun minulla oli täysi työ saada oma Kaaponi pysymään aloillaan. "Voidaanko hei ottaa vähän laukkaa. Tää on aivan ruutitynnyrinä menossa", parahdin hampaat irvessä steppaileva Kaapo allani. Noah myöntyi ilomielin ja pienin elein sai Opan nostamaan hallitun laukan. Kaapon kaula rullautui tiukalle kaarelle, korvat iskeytyivät takaviistoon ja kuolain kolisi sen suussa niin, että pelkäsin siltä lähtevän hampaat irti. Ilman käskyäni ori ei kuitenkaan laukkaa nostanut. Sen verran se ymmärsi kunnioittaa minua. Luvan saatuaan Kaapo ei odotellut hetkeäkään vaan ampaisi kuin tykin suusta eteenpäin.

Opa ja Kaapo laukkasivat perätysten. Tein kaikkeni, etteivät orit pääsisi vieretysten, koska sen jälkeen myös Opan kilpavietti heräisi eloon ja sen jälkeen meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia saada näitä kahta kaistapäätä hidastamaan. "Voitteko perkele mennä vähän lujempaa!" inahdin edessä liian hitaasti etenevälle ratsukolle. "Eikö me tultu tänne maisemia kattelee. Mikä kiire teille tuli?" Noah naurahti. "Menkää nyt vaan!" käskin nyt hieman lujempaa. Opa Noahineen venytti askeltaan ja jätti meidät Kaapon kanssa oikeastaan aika karusti nielemään hiekkaa, siis kirjaimellisesti. Opan ja Kaapon väliin alkoi syntyä yhä enemmän ja enemmän metrejä. Kaapokin taisi jossain välissä luovuttaa, kun huomasi, ettei se nyt aivan kyennyt samaan vauhtiin Opan kanssa.

"Mikä teillä kesti?" Noah virnuili vaahtoisen suun omaavan Opan selässä. "No meillä oli vähän vaikeuksia kun teikäläiset lähti sillä tavalla, ettei me nähty yhtään mitään ja syötiin hiekkaa samalla", latelin tekosyitä pelastaakseni meidät Kaapon kanssa Noahin nöyryytykseltä. "Jaa jaa, meitä ei Opan kanssa kannata tuolla tavalla käskeä", mies sanoi ylpeänä silitellen puuskuttavan orinsa kaulaa. Kyllä minä sen tiesin, että Opa on yksi Alondran nopeimmista hevosista. Se on monet kerrat Noahin kanssa elvistellyt kyseistä asiasta. Kaapo sentään oli saanut pistää parastaan, vaikka hitaampi kaveri olikin. Loppumatkasta se ei enää riehunutkaan samalla tavalla kuin alussa, minkä vuoksi sain minäkin nauttia keväisistä maisemista hieman enemmän.