Aráta

KUOLLUT HUHTIKUUSSA 2016

        

© Klosterhof Medingen
Virallinen nimi Aráta "Aarne" Rekisterinumero VH14-230-0023
Rotu, sukupuoli reininhevonen, ori Väri, säkäkorkeus musta, 163 cm
Syntymäaika, ikä 24.12.2013, 15v. Ikääntyminen 3v. 24.01.2014, 6v. 17.2.2014, ikääntyy 3 kk = 1 vv
Kasvattaja Simon Riemann evm Omistaja Alondra, VRL-10878
Painotus koulupainotus Koulutustaso ko. Grand Prix, re. 70 cm

Kantakirjattu II -palkinnolla joulukuun tilaisuudessa 2014: 18 - 20 - 18 - 16 = 72 p

Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa II -palkinnolla joulukuun tilaisuudessa 2015: 9 + 41 + 15 + 16 + 15 = 96 p

Luonnekuvaus

Aarne on ehkä maailman sosiaalisin otus, jolla on pohjaton vatsa, mutta lähes loputtoman pituiset hermot. Oria ei missään nimessä pidä jättää yksin mihinkään, koska sen stressitasot loikkaa pilviin ja hevonen on lähellä saada mahahaavan jos toisenkin. Lajitovereiden seura on ensiarvoisen tärkeää, mutta paremman puuttessa myös ihmiset sopivat tähän rooliin. Aarne seisoo kaikenlaisten puunaustoimenpiteiden aikana järkähtämättömänä paikallaan. Se antaa hoitajan tehdä hommansa hoputtamatta ja se seisoisi paikallaan vaikka ikuisuuden. Varusteetkaan eivät ole kummallinen juttu ja ne otetaan selkään aina yhtä suurella välinpitämättömyydellä. Ruoka-aikana homma menee täysin läskiksi. Aarne on ihan oikeasti päättänyt tulla karsinan seinien läpi ja tunkea vatsaansa kaiken syötäväksi kelpaavan ja kelpaamattoman. Ori on taipuvainen liikalihavuuteen, mutta sitä itseään se ei haittaa. Kesällä laitumelle päästetään sporttinen puoliverinen, joka on elämänsä kunnossa, mutta kun se samainen sporttiponi haetaan, on vastassa äärimmilleen venynyt pallo. Yleensä Aarnen ulkoilemista nurmitarhoissa säännöstelläänkin ja se joutuu toisinaan viettää aikaansa tallissa jonkun muun kaverin kanssa tai koppa naamassa hiekkatarhassa.

Ratsuna Aarne on hieman kovanaamainen kaveri, joka ei aina tottele ratsastajaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Kyllä siitä irti saa, kunhan osaa ratsastaa. Kärsivällisyyttä löytyy vaikka muille jakaa eikä orin mielenkiintokaan kovin helpolla suuntaa harhapoluille. Orin mielestä välillä on kuitenkin kiva vähän sekoittaa pakkaa ja aiheuttaa ratsastajalle hampaiden kiristelyä. Kun tällainen kovistelu alkaa, on hyvä pysyä omassa kannassaan ja napauttaa sillä pohkeella vähän lujempaa. Suurin moka on päästää Aarne veräjästä ja antaa sen itse päättää. Vaikka kyse olisi pitkin ohjin tepsuttelemisesta, on ratsastajalla aina se päätösvalta minne mennään. Aarne nimittäin nopeasti ottaa tavaksi lusmuilla, mikäli siihen vain annetaan jokaisella kerralla mahdollisuus tai edes sillä yhdellä. Aarne toimii yleensä jo heti alkuverryttelystä asti hyvin ja sen kevyen rakenteen avulla rullautuu se vaikka minkälaiselle väkkärälle. Vauhdin lisääntyessä Aarne kupsahtaa helposti etupainoiseksi, jos oria ei ole saanut ratsastettua alusta lähtien takaosansa päälle.

Lastaussilta on Aarnen pahin vihollinen. Se kiertää sen kaukaa ja mulkoilee sitä ikävästi. Kun sen päälle astutaan, silmät muljahtaa ja turpa nostetaan kohti taivasta. Aarnea saa rauhoitettua aika paljon, jos trailerissa on heinää. Silloin ori saattaa aluksi olla jopa korvat hörössä ja vain tapittaa tuota ihanan keltaista herkkusatsia, joka katosta kummallisesti riippuu. Lastaus onnistuu, kunhan siihen varataan hetki aikaa. Itse kilpailutilanne ei ole tälle kärsivällisyyden perikuvalle mikään ongelma. Hommat tehdään ihan samalla tavalla kuin kotona. Uudet heppakaverit ovat kuitenkin aika kiinnostavia ja niitä pyritäänkin usein tervehtimään kovaan ääneen.

Sukutaulu

i. Achilles
rhld, m, 160 cm
ii. Adonis
rhld, mrn, 162 cm
iii. Alberich GER rhld, tprn, 165 cm
iie. Gradetna von Scholz rhld, m, 165 cm
ie. Wendi
rhld, rn, 167 cm
iei. Lord of Wisdom rhld, mkm, 168 cm
iee. Wild Giflin rhld, m, 165 cm
e. Winnifred
rhld, m, 166 cm
ei. Alptraum
rhld, vrt, 166 cm
eii. Albertino rhld, rnkm, 167 cm
eie. Blurena's Nightmare rhld, prt, 165 cm
ee. Wioletta
rhld, mrn, 170 cm
eei. Maulschelle rhld, mrn, 172 cm
eee. Wynonna rhld, prn, 167 cm
Lue sukuselvitys

i. Achilles on pienehkö reininhevosori, joka kilpailee ahkerasti Saksassa ja sen naapurimaissa. 12-vuotias hevonen kilpailee Grand Prix tasolla ranskalaissyntyisen ratsastajan alla. Mahtavan lennokkaat liikkeet ja aito työnilo ovat piskuisen orin valttikortit, joilla se hyvin usein nappaa koko potin itselleen. Vaikka selästä käsin Achilles on nöyrä ja tekee hommat pienestäkin avusta, on homma hieman toisenlainen kun päästään selästä alas. Mikään mahdottomuushan ori ei ole, mutta jonkin asteista kränää saattaa aiheutua hoitajan ja hevosen välillä vaikkapa silloin, kun Achilles on narun päässä ja haluaa päinvastaiseen suuntaan taluttajansa kanssa.

ii. Adonis on Intermediate tasolla kilpaileva ori, joka työskentelee mielellään ratsastajansa kanssa. Herkkäsuinen ori on melko hankala ratsastaa, mikäli on tottunut vahvoihin apuihin. Usein ori kieltäytyy tekemästä mitään tai sitten siitä tulee todella painava kädelle ja kaasukin toimii siloin liian hyvin. Adonis on rakenteeltaan huippuluokkaa, minkä vuoksi siitä tuli hurjan suosittu jalostusori saadessaan hieman julkisuutta ja päästessään ihmisten tietoisuuteen. Tällä hetkellä 18-vuotiaalla orilla on peräti kaksikymmentä jälkeläistä, joista suurin osa on päätynyt kansainvälisille koulukentille pyöriskelemään. Luonteeltaan tasapainonen Adonis on kasvattajansa Simon Riemannin yksi suursuosikeista, joten ori otettiin avosylin vastaan kilpailu-uransa lopetettuaan ja siirryttyään eläkkeelle.

ie. Wendi on tammamainen otus, joka on toiminut enemmänkin siitoshevosena kuin kilparatsuna. Vaikka se ei ole luonteeltaan maailman mahtavin, omaa se kuitenkin mitä parhaimman kropan. Upean Wendin saattaa usein löytää pomottelemasta tarhakavereitaan tai vihoittelemasta hoitajilleen. Yleensä se sooloilee omiaan eikä kuuntele laisinkaan mitä muilla on hommaan sanottavanaan. Wendi on pyöräyttänyt maailmaan tähän mennessä upeat kuusi varsaa, joista jokaisella on pientä jääräpäisyyttä havaittavissa. Nopeasti ovat kaikki varsat kuitenkin lähteneet omille teilleen, kun nuoret lupaavat kouluratsastajat ovat niiden ulkomuotoon ihastuneet.

e. Winnifred oli leppoisa Grand Prix tason taituri, joka jätti jälkeensä vain yhden ainokaisen orivarsan. Tammalla diagnosoitiin syöpä, joka oli vienyt hevosen heikkoon kuntoon. Niinpä kävi, että synnytys oli Winnifredille liikaa ja hevonen menehtyi. Tamman varsa Aráta kuitenkin selvisi ja sai kunniatehtävän jatkaa upean luonteen omaavan ja taitavan kouluratsuemänsä kavionjälkiä. Ennen syöpädiagnoosia ja kuolemaansa hevonen nappasi nuorempana Saksan mestaruuden sekä tuli valituksi Saksan kouluratsastusjoukkueeseen EM-kilpailuihin. Maa sijoittui tuolloin toiseksi heti Hollannin jälkeen. Winnifred oli kuollessaan 13-vuotias, ja se ehti kilpailla Grand Prix tasolla vain puolitoista vuotta.

ei. Alptraum omaa nimen, joka ei paremmin voisi juurikin tätä hevosta kuvata. Ori on ehkäpä maailman kovatahtoisin otus, joka viipottaa menemään tuhatta ja sataa, mikäli ratsastajana on joku hento keijukainen. Fyysistä voimaa ei pidä kaihtaa, kun tämän kaistapää kanssa lähtee ulos karsinasta. Mikäli Alptraum saa olla omassa kopissaan, kaikki on hyvin ja hevonen saattaa jopa näyttää pieniä nautiskelun merkkejä hoitajan harjaustuokion aikana. Alptraum kilpailee Prix St Geroges tasolla, vaikkakin sillä olisi varmasti rahkeita enempäänkin. Luonteensa puolesta jatkokoulutus ei ole kuitenkaan onnistunut toivotulla tavalla. Hevonen on jäämässä lähiaikoina eläkkeelle kilpailemisesta, eikä orin tulevaisuudesta ole tietoa. Voi olla, että hevonen jää ruohonleikkuriksi, koska kovin moni ei ole siitä jalostusmielessä kiinnostunut. Alptraumilla on kuitenkin kolme varsaa, joista yhdestä kuoriutui todella lutuinen ja menestyvä tamma.

ee. Wioletta oli saksalaisen rikkaan rouvan silmäterä, joka lähinnä vain seisoi pihalla, söi ja lihoi. Tamma starttasi vaativia koululuokkia aluekilpailuissa, ja keräsikin hyvät sijoitukset. Hevoselle ei kuitenkaan löytynyt innokasta kilparatsastajaa, joka olisi jaksanut jatkaa tamman kanssa pidemmälle. Luonteeltaan Wioletta oli oman arvonsa tunteva otus, joka mielellään pomotteli ihmisiä, kiitos omistajan vapaan kasvatuksen ja lellimisen. Tamma varsoi elämänsä aikana kaksi varsaa, joista toinen ylsi aina Grand Prix tasolle asti, mitä pidettiin täysin mahdottomana.

Jälkeläiset

RHLD-t. Arielle von Lark s. 16.01.2016 e. Birkenhügel Brünhild om. VRL-14275 ktk-kelpoinen
RHLD-o. Arpeggio von Lark s. 01.06.2015 e. Carpathia om. VRL-10878 KTK-III
RHLD-t. Solana von Lark s. 11.02.2014 e. Switchblade Romance om. VRL-10878 KTK-II

Kilpailutulokset

Sijoituksia yhteensä 40, joista voittoja 10
15.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 01/30
15.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 01/30
14.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 01/30
13.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 04/30
12.03.2014 - KRJ - Serellenders - Grand Prix - 05/30
12.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 01/30
11.03.2015 - KRJ - Serellenders - Grand Prix - 02/30
11.03.2015 - KRJ - Serellenders - Grand Prix - 02/30
11.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 04/30
09.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 05/30
07.03.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 01/30
03.03.2015 - KRJ - Serellenders - Grand Prix - 03/30
03.03.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 03/30
02.03.2015 - KRJ - Serellenders - Grand Prix - 03/30
02.03.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 03/30
26.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 04/30
23.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 01/30
20.02.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 01/30
20.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 02/30
19.02.2015 - KRJ - Royan - Grand Prix - 03/30
18.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 04/30
18.02.2015 - KRJ - Hestia - Grand Prix - 04/30
16.02.2015 - KRJ - Hestia - Grand Prix - 03/30
15.02.2015 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Grand Prix - 02/40
15.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 02/30
14.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 03/30
13.02.2015 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Grand Prix - 06/40
12.02.2015 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Grand Prix - 01/40
11.02.2015 - KRJ - Locin Talli - Grand Prix - 05/40
11.02.2015 - KRJ - Eucarya Warmbloods - Grand Prix - 03/40
06.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 01/30
04.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 02/30
04.02.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 03/30
31.01.2015 - KRJ Cup - Fiktio - Intermediate II - 18/181
27.01.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 02/30
19.01.2015 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 04/30
19.12.2014 - KRJ - Neverland Dressage - Grand Prix - 04/30
18.12.2014 - KRJ - Neverland Dressage - Grand Prix - 04/30
17.12.2014 - KRJ - Neverland Dressage - Grand Prix - 01/30
17.12.2014 - KRJ - Neverland Dressage - Grand Prix - 04/30
11.12.2014 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 06/40
10.12.2014 - KRJ - Hukkapuro - Grand Prix - 06/40
Katso näyttelytuloksia

30.11.2014 Rimeyard, Muut hevosorit (03/15) irtoSERT, tuom. Jade

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Lue päiväkirjamerkintöjä ja valmennuksia

05.06.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana K.K
Aarne oli valmennuspäiväni ensimmäinen ratsukko. Ori oli jo verytellyt ratsastajansa kanssa ja pääsimme aloittamaan heti saavuttuani paikalle. Ratsu oli minulle uusi tuttavuus, joten jututin ratsastajaa nopeasti ennen tunnin tehtävien aloittamista. Aarne oli kuulemma ollut hieman uppiniskaisella tuulella viime päivät ja viikonlopun kisoissa mm. kieltäytynyt liikkumasta alkutervehdyksen jälkeen muussa askellajissa kuin passagessa. Höyhenen kevyesti liikkuva ori vaikutti siis kovin kovapäiseltä tapaukselta. Työskentelimme tänään paljon taivutusten ja siirtymisten parissa, niillä ratsastaja pääsi vaikuttamaan hevoseen enemmän ja sai sen kuulolle. Teimme lopuksi vielä nopeita passage ja piaffe siirtymisiä ravista, kun ori oli saatu kuulolle ja liikkui pyöreästi ratsastajan avuilla. Orille ei saa antaa tilaa päättää asioista itse vaan se pitää pitää kiireisenä, jotta niskoittelu saadaan pysymään kurissa.

07.04.2015 - Kouluvalmennus
Tänään oli tarkoitus treenata pätkää Aarnen Grand Prix -ohjelmasta. Aarne tuntui olevan tällä kertaa hyvällä tuulella eikä se tehnyt mitään kepposia tai näyttänyt hapanta naamaa. Lämmittelyt olivat sujuneet nopeaan tahtiin ja pääsin aloittamaan tehtävän varsin herkällä hevosella. Ensimmäisenä oli tarkoitus tulla lisättyä ravia diagonaalin poikki, jatkaa sitten lyhyt sivu kootussa ravissa ja tehdä pitkälle sivulle päästyä radan poikki sulkutaivutus oikealle, jonka jälkeen sulkutaivutus vasemmalle. Tämän jälkeen jatketaan koottua ravia lyhyen sivun keskipisteeseen asti, jossa pysähdys, viiden askeleen peruutus ja välitön siirtyminen koottuun raviin, jonka jälkeen vielä diagonaalin poikki lisättyä ravia. Aarne lähti lisättyyn raviin kuin tykin suusta ja pisti menemään liiankin vauhdikkaasti. Ori levisi liian pitkäksi ja painui hieman etupainoiseksi. Aloitin koko tehtävän uudelleen paremmalla valmistautumisella, mikä tuottikin tulosta. Sulkutaivutuksissa sain olla tarkkana ulkopohkeeni kanssa, jotta se tarvittaessa hieman muistutteli orin kyljessä, että se eteenpäinpyrkimys säilyi ja paino on siellä ulkotakajalan päällä eikä sisäetujalan luona. Kunhan itse sain apuni oikeiksi, ei meillä ollut mitään ongelmia taivutuksissa kumpaankaan suuntaan. Meidän murheenkryyniksi tänään päätyikin peruutukset. Aarne peruutti vinoon ja viimeiset askeleet olivat ihan jossain huitsin nevadassa. Asetin oria jo valmiiksi hieman suuntaan johon hevonen mielellään kaartui vinoon, jolloin se joutuu suoristamaan itsensä. Ori oli myös vastahakoinen peruuttamaan, minkä vuoksi pistinkin orin ensin ravaamaan oikein reippaasti eteenpäin. Ravin jälkeen pyysin hevosen käyntiin. Kun Aarne kulki reippaasti pohkeen edessä, pyysinkin tätä peruttamaan suoraan käynnistä. Nyt peruutus onnistuikin paljon paremmin kun eteenpäinpyrkimystä oli riittävästi. Tein vielä yksitellen pysähdys-peruutus-koottu ravi -siirtymiä, minkä jälkeen tein koko tehtäväryppään kerralla. Viimeisellä kerralla Aarne teki peruutuksetkin hyvin.

05.04.2015 - Pääsiäispäivän juoksutustreeni
Aurinko paistoi ja linnut rääkyivät puiden oksilla. Juuri oikeanlainen pääsiäispäivä. Aarne oli ollut aivan innoissaan saadessaan minulta pääsiäisyllätyksen: siirapilla kuorutetun omenan. Ai perhana, se ori oli sekoamispisteessä kun omena pomppasi sen nenän eteen varoittamtta. Olen pitäytynyt linjassa, että Aarnelle ei anneta herkkuja, koska se joko lihoo tai oppii kerjäämään varsin nopeasti. Tänään kuitenkin pääsiäisen kunniaksi ajattelin yllättää orin, ja se kyllä onnistui paremmin kuin hyvin. Kun ori oli mussuttanut herkkunsa ja päässyt yli suuremmasta häkellyksestään, nappasin orin liinan päähän ja lähdin kohti kenttää. Kentällä olikin aikamoinen tunku. Siellä oli peräti neljä ratsastajaa hevosineen täydessä työn touhussa. Onneksi meidän kenttä on sen verran iso, että sinne mahtuu vielä viides hevonen pyörimään liinassa. Aarne hirnui kovaan ääneen kentällä laukkaaville kavereilleen ja saikin yhdeltä välikäyntejä kävelevältä kumean vastauksen. Iloinen Aarne pomppi häntä korkealla ilmaa piiskaten vierelläni ja hörisi innoissaan.

Tänään juoksutus oli tarkoitus suorittaa kahdella liinalla: sisäpuolen liina juoksutusvyön lenkistä kuolaimeen, ulkopuolelta tuleva liina hevosen selän yli jalustimen läpi kuolaimeen. Molemmat liinat ovat nyt samalla puolella. Vien ulkopuolen liinan hevosen taakse selkää ja takaosaa pitkin liu'uttaen, jonka jälkeen poni on valmis ympyrälle. Minulla on kädessä siis ulko- ja sisäliina, jotka toimivat ulko- ja sisäohjan tavoin. Ulkoliinalla säädellään taivutusta sekä estetään hevosen takaosan lähteminen ulos. Sisäliina säätelee samalla tavalla taivutuksen voimakkuutta ja hevosen pysymistä ympyrällä. Tein aluksi muutamia pysähdys-peruutus -yhdistelmiä niin ravista kuin käynnistäkin. Ne sujuivat kohtalaisen hyvin ja todella nopeasti ori alkoi keventämään etuosaansa. Taivuttelin hevosta myös ulos ympyrältä sekä väistätin takaosaa, jolloin täytyi olla tarkkana ulkoliinan kanssa, joka nappasi myös kuolaimeen samalla. Myötääminen oli tärkeää, jotta hevonen ei taipunut kaulastaan. Ravuutin hevosta myös reippaasti eteenpäin. Meno näytti hyvältä Aarnen edetessä tasapainoisesti takaosansa päällä ja kaula kaarella. Toistin samat tehtävät toiseen suuntaan pienen käyntipätkän jälkeen. Sen jälkeen ori sai käynnissä venytellä selkälihaksiaan kaikessa rauhassa ennen kuin siirryin sen kanssa kävelemään vapaasti yhden liinan varassa.

30.11.2014 - Näyttelyt Sveitsissä
Aarnen ihkaensimmäisten näyttelyt olivat aikamoinen yllätys. Hevonen oli yllättävän hiljainen suuren hevosjoukon keskellä. Yleensä ori on jokaiselle uudelle tuttavuudelle höpöttelemässä tai pyrkimässä haistelemaan, mutta tällä kertaa se taisi jännittää sen verran, ettei ehtinyt tutustua muihin. Näyttelyt pidettiin Sveitsissä ja mukana oli Aarnen lisäksi myös Linda. Ori esittäytyi edukseen. Se ei hätiköinyt tai pyrkinyt ohittamaan esittäjäänsä vaan hienosti hillitsi juoksuhalunsa ja pysyi tiukasti esittäjänsä vierellä. Ainoa pieni keskittymisen herpaantuminen syntyi, kun kehän vieressä rapisi jokin karkkipussin tapainen. Valitettavasti tilanne aiheutti sen, että paikoillaan seisova Aarne teki vauhdikkaan käännöksen takaosallaan nähdäkseen paremmin rapinaäänen lähteen. Hyvä, ettei heittänyt peppuaan tuomaria päin ja keilannut häntä kumoon. Sain kuin sainkin hevosen suoraksi ja ryhdikkäästi seisomaan, jolloin tuomari pääsi arvostelemaan hevosen. Aarnen luokassa oli viisitoista hevosta, ja Aarne sijoittui kolmanneksi. Se sai heti ensimmäisistä näyttelyistään irtoSERTin, joka oikeuttaisi kantakirjaukseen. Tätä me olimmekin tulleet hakemaan ja minä en olisi voinut olla ylpeämpi Aarnesta.


TEKIJÄNOIKEUDET

Sivuilla oleva materiaali on Alondran käsialaa, ellei toisin mainita. Ulkoasun on tehnyt Sanna H. Otsikkokuvista kiitokset Katrinelund, Jacques Toffi ja Van Uytert.

Tämä on virtuaalihevonen! This is a SIM-game horse!

{title}
{menu}
{content}